NHL-seurojen tarkkailema pakki myönsi huijauksen Leijonia vastaan – ”Hyvä, ettei tuomari nähnyt”
Ruotsin Daniel Rahimi on rehellinen jääkiekkoilija. Linköpingin puolustaja myönsi ottelun jälkeen siirtäneensä Tre Kronorin maalin tahallaan paikoiltaan Karjala-turnauksen päätöspelissä Suomea vastaan.
Leijonat sai 0-0-tilanteessa erittäin vahvan painostuksen Henrik Karlssonin maalille. Silloin Rahimi liukui maalialueelle ja siirsi maalin vartalollaan.
– Hyvä, ettei tuomari nähnyt sitä. Tuntui, että minun oli pakko tehdä se. Tulin vähän väärin tilanteeseen, väärältä puolelta, ja se (maalin siirtäminen) oli ainoa asia, mitä pystyin siinä tekemään, Rahimi myönsi SVT:lle Aftonbladetin mukaan.
Tuomaristo ei tilannetta noteerannut.
Ottelussa oli paikalla peräti 32 NHL-skouttia 21 eri seurasta – ja suurin osa heistä oli Aftonbladetin mukaan paikalla tarkkaillakseen nimenomaan ruotsalais-iranilaista Rahimia.
Daniel Rahimi aloitti kevään MM-kisat loistavasti Valko-Venäjällä, mutta loukkaantuminen jätti puolustajan kisat kesken.
Pohjois-Amerikassa puuhataan parhaillaan sääntömuutosta, joka juontaa AHL-maalivahti David Leggion tällä viikolla tekemästä tempusta. TPS:n ex-kultamaalivahti siirsi maalin tahallaan paikaltaan vastustajan läpiajon aikana. Aiheesta lisää täällä.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat