Mestiksen tehohyökkääjä palasi kotiin: ”Jäätreenit aikamoinen shokki”
Kuva: Juha Tamminen
TUTO Hockey esittelee keskiviikkona kovan luokan paluumuuttajan, kun Toni Jalo debytoi tutun yleisön edessä.
Mestiksessä viime kaudella hurjat tehot iskenyt hyökkääjä viiletti alkukauden HPK:n paidassa.
– Ikan jäätreenit olivat aikamoinen sokki. Vedettiin tunti 20 minuuttia reipasta vauhtia, kun Hämeenlinnassa höntsäiltiin se 30-40 minuuttia kerrallaan, Jalo viittasi seuran tiedotteessa Ismo Lehkosen alaisuuteen hyppäämiseen.
Treenit toivat monessa mielessä paljon uutta.
– Erityisesti tasapainotreenistä olisi saanut hauskan YouTube-videon, päävalmentja Lehkonen suolasi.
Alkukausi HPK:ssä jäi viime kauden tehohyökkääjälle varsin vaisuksi. Peliaika oli läpi syksyn kortilla.
– Kun kunnollinen mahdollisuus ei Liigassa tällä kaudella auennut, niin halusin paikkaan, missä on aito mahdollisuus voittaa mestaruus, Jalo kiteytti.
Jalo ottaa keskiviikkona paikkansa TUTOn kakkosketjusta.
– Jalo pelaa huomenna Keinäsen kanssa. Pärssinen-Pulliainen-Laine oli KooKoo-ottelun paras ketju ja se vakuutti minut, Lehkonen paljasti ottelun aattona.
TUTO-JYP-Akatemia alkaa keskiviikkona klo 18.30.
Mestistä pääset seuraamaan livenä täältä.
LUE MYÖS:
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”