NHL:n tämän kesän varaustilaisuuden ensimmäinen suomalaisnimi Julius Honka tietää, missä hänellä on vielä petrattavaa.

Dallas Stars nappasi Hongan ensimmäisellä kierroksella numerolla 14. Kiekollisen ja hyökkäysorientoituneen pakin vahvuudet olivat jo ennakkoon tiedossa, mutta niin myös heikkoudet.

Hongan puolustuspelaamisessa riittää kehitettävää. Myös puolustajan koko mietitytti Starsin johtoa.

– Suurin huolenaiheemme oli hänen pituutensa. Kun hän tuli ovesta sisään ja kättelimme, niin tajusimme, ettei hän ole niin pieni, Dallasin pääscoutti Joe McDonnell sanoo NHL:n verkkosivuilla.

Noin 180 senttiä pitkä Honka on ollut aina kaukalon pienimpiä pelaajia.

– En ajattele sitä. Keskityn peliini ja teen omia juttujani. Jos olet hieman pienempi, pitää olla fiksumpi kuin isommat pelaajat, Honka sanoo.

Honka tietää, että puolustuspelaaminen varsinkin 1-1-tilanteissa pitää saada seuraavalle tasolle. Seura on samoilla linjoilla.

– Kaikkien tuon ikäisten pitää työstää puolustamista, varsinkin ammattilaisena. Hän kuitenkin pärjää, kamppailee. Hän ei ole kookas pelaaja, mutta pelaa isosti, McDonnell kehaisee.