Tshekin luottohyökkääjä tietää Leijonien metkut: ”Eivät voi enää yllättää meitä”
Tshekin hyökkäyksessä kokenutta kaartia edustava Jiri Novotny odottelee lauantain välierää Leijonia vastaan innolla.
SuomiKiekko-sivusto tapasi välipäivänä tshekin, joka kertoi tietävänsä hyvin, mitä odottaa tulevalta.
– Olemme pelanneet niin monta kertaa vastakkain tälläkin kaudella, ettei suuria ihmeitä nähdä. He eivät voi enää yllättää meitä, mutta me emme voi myöskään yllättää heitä, Novotny kertasi EHT:ltä tuttuja kohtaamisia.
Molempien joukkueiden turnauksen käsikirjoitus on noudattanut samaa kaavaa. Vaikeuksien kautta jatkoon. Ja puolivälierässä pohjoisamerikkalaisia käkättimeen.
– Meidän tavoittemme oli päästä mitalipeleihin, mutta emme ole vielä tyytyväisiä. Haluamme voittaa koko turnauksen, Novotny linjasi.
Leijonien ykkösnimet kuriin
Novotny tuo Tshekin ryhmään samalla kasan monipuolisuutta. Lev Prahan hyökkääjä tunnetaan pisteiden lisäksi hyvänä kahden suunnan hyökkääjänä. – (Jori) Lehterä ja (Petri) Kontiola pelaavat hyvin yhteen. He ovat vahvoja ja taitavia kavereitä. Suomella on muutenkin aina paljon hyviä luistelijoita, joten iso kaukalo suosii heitä. Tämän myötä Novotny tiedostaa Leijonien vahvuudet. – Meidän alivoimamme pitää toimia hyvin, jotta saamme estettyä heidän ylivoimansa. Se näytti toimivan hyvin, joten meidän pitää olla tarkkoja sen suhteen. Olet päässyt seurajoukkueessa tulevan Leijona-käskijä Kari Jalosen alaisuteen. Kenties tiedät sitä kautta, miten suomalainen kiekkopää toimii? – Tiedän ainakin, kuinka hän ajattelee. Puhuimme itseasiassa jo muutama päivä sitten Suomen pelaamisesta. Mutta hän ei suostunut paljastamaan mitään, Novotny hymähti. Ilari Isotalo, Minsk Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!