Sveitsi teki ison palveluksen Leijonille – ”Ansaitsimme voiton tästä”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien puolivälieräpaikka ratkesi lopulta ottelun Latvia-Sveitsi kautta, missä Sveitsi oli parempi lukemin 3-2.
Sveitsillä olikin paljon kannatusta myös Suomesta takana, joka oli joutunut jännäämään melkeinpä yli päivän ajan sitä, jatkuvatko pelit vielä tässä turnauksessa.
Sveitsin ensimmäisen maalin iskenyt tähtihyökkääjä Damien Brunner otti ilolla vastaan sen, että heidän joukkueensa pystyi auttamaan Leijonia, mutta samalla turnaukselle tuli hyvä päätös myös heidän kannalta.
– Halusimme voittaa myös meidän valmentajallemme tämän, koska tämä oli hänen viimeinen pelinsä tämän maajoukkueen takana nyt. Tulimme hyvällä asenteella peliin ja ansaitsimme voiton tästä, Brunner sanoi pelin jälkeen.
Joku saattoi miettiä ennen tiistain kamppailua, että vieläkö Sveitsillä on motivaatiota, vaikka pelillä ei ollut esimerkiksi tuloksellisesti sen suurempaa merkitystä tätä turnausta ajatellen.
– Mielestäni pelasimme lopulta paremman turnauksen mitä moni ehkä ajattelikaan. Halusimme lopettaa tämän vahvasti ja jos miettii, niin mikäli olisimme voittaneet rankkarikisan Suomea vastaan, olisimme olleet jatkossa, Brunner muistutti.
– Sitä kautta oli todella tiukkaa ja tasaista. Mutta tämä turnauksen loppu osoitti paljon luonnetta meidän joukkueemme osalta.
Turnauksen viimeisessä pelissä Sveitsi oli lopulta askeleen Latviaa edellä, vaikka tulos oli tiukka.
– Olimme selvästi niskan päällä alkuvaiheilla, vaikka joku olisi voinut luulla, että meillä ei olisi ollut sen suuremmin haluja pelata tässä ottelussa. He tulivat hieman paremmin toisessa erässä peliin mukaan, mutta loppupeleissä olimme parempia tänään, Brunner mietti.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin