NHL:n siirtoraja umpeutuu tänään Suomen aikaa illalla, mutta saattaa olla, että ”makeimmat” siirrot nähtiin jo varsinaisen siirtopäivän aattona. Etenkin Vancouverissa umpikujaan ajautuneen maalivahdin, Roberto Luongon, kauppa tiistai-iltana sai aikaan valtavan kuhinan niin mediassa kuin faneissa.

Luongon mahdollisesta kaupasta oli kuiskintaa taas menneellä viikolla, vaikka konkreettisia nimiä ei ollut medialla heittää pöytään. Lisää vettä myllyyn saatiin viikonloppuna, kun päävalmentaja John Tortorella istutti Luongoa ulkoilmaottelussa Ottawaa vastaan.

Luongon ja Canucksin valmennusjohdon välit menivät kauden edetessä jatkuvasti huonompaan suuntaan. Canucksin oli pakko kaupata Luongo, vaikka vaihdossa olisi tullut ämpärillinen kiekkoja. Siitä kertoo myös kaupan yksityiskohdat.

***

Canucks sai Floridasta ruotsalaisen maalivahdin Jacob Markströmin, joka on hädintuskin NHL-tasoa. Hyökkääjä Shawn Matthias sen sijaan on rooliinsa hyvä hankinta. Lisäksi Canucks ottaa Luongon palkasta itselleen maksettavaksi 800 000 dollaria vuodessa. Juuri Luongon kallis sopimus esti kaupan aiempina vuosina.

Hauskaa on, että Toronto tarjosi viime vuonna samaan aikaan Canucksille maalivahti Ben Scrivensiä, varausvuoroa sekä miljoonan maksuosuutta Luongon palkasta. Ei kelvannut. Nyt GM Mike Gillis kelpuutti erinomaisen Scrivensin sijaan joukkoihinsa EHT-tason maalivahdin.

Luongolle itselleen siirto on valtava helpotus. Luongon koti on Floridassa ja vaimon sukulaiset asuvat Floridassa. Puhumattakaan siitä, että kanadalaisvahti pääsee pois Canucksin nöyryytyksestä.

***

Tiistain parhaan hankinnan teki silti Anaheim Ducks, joka hankki riveihinsä Dallasista puolustaja Stephane Robidasin. 37-vuotias Robidas on Ducksille nimenomaan täsmähankinta tätä kevättä ajatellen, sillä puolustajasta tulee kesällä rajoittamaton vapaa agentti. Vaihdossa Ducks antoi Starsille ehdollisen neljännen kierroksen varauksen tulevalle kesälle.

Robidas on juuri sellainen peruspuolustaja, jota Ducks tulee pudotuspeleissä tarvitsemaan. Robidas on jämäkkä peruspakki, joka liikkuu hyvin ja saa helpon ensimmäisen syötön omille. Robidas tulee olemaan ensimmäisenä jäällä alivoimilla, mutta on käyttökelpoinen myös kakkosylivoimassa.

Robidasin hankinta oli tosin ikävä uutinen farmissa pelaavalle suomalaispuolustaja Sami Vataselle, jota tuskin näin ollen NHL-jäillä tänä vuonna nähdään, mikäli loukkaantumisia ei tule. Myös Vatanen on keskiviikkona liipasimella, sillä Ducksilla on yhdeksän NHL-tason pakkia.

Toisaalta Ducks toimii juuri oikein Robidasin kaupassa. Jos NHL:n pudotuspeleissä jollakin osa-alueella pitää olla leveyttä, se on puolustuspää. Ducksilla on nyt yhdeksän pelaajaa keväälle, jos se ei keskiviikkona tee lisää kauppoja.

Anaheim myös kierrätti aiemmin syksyllä Washingtoniin Mathieu Perraultista lähettämäänsä neljännen kierroksen varasvuoroa. Se nimittäin sai sen takaisin tiistaina lähettämällä Washingtoniin laitahyökkääjä Dustin Pennerin.

***
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala