Ässien tulevan kauden valmennusjohto varmistui
Kuten aiemmin uutisoimme, Ässät varmisti jo aiemmin tulevan kauden päävalmentajakseen Pekka Rautakallion.
Nyt ympärille tiedotettiin loputkin nimet tulevasta valmennusjohdosta.
Rautakallion johtamassa ryhmässä valmentavat Pasi Kaukoranta, Jere Härkälä sekä Jaakko Rosendahl.
Kolmikosta Kaukoranta toimii Ässien A-nuorten päävalmentajana.
– Yhteistyömme Kaukorannan kanssa oli menestyksekästä, kun viimeksi valmensin täällä. Tiedän hänen intohimonsa valmentaa ja hän on erittäin pätevä työssään. Olen mielissäni, että Kaukoranta on mukana valmennusryhmässämme ja hänellä tulee olemaan siinä myös runsaasti vastuuta, Rautakallio tuumaa tiedotteessa.
Härkälä puolestaan jatkaa Ässien valmennusryhmässä yksivuotisella sopimuksella. Lisäksi maalivahtivalmentaja Rosendahl jatkaa edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana.
– Härkälä ja Rosendahl ovat uusia kasvoja minulle. Keskustelin heidän kanssaan ja vakuutuin siitä, että heillä on sydän täysillä mukana tässä hommassa.
– Saimme kasattua parhaan mahdollisen tiimin. Halusin porilaisen valmennusryhmän, joka on koko sydämellään mukana. Olen todella tyytyväinen, Rautakallio summaa.
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!