Kommentti: Surullista, Mestis!
Kuva: Ilari Isotalo
Katso ensimmäiseksi tämä videoklassikko neljän vuoden takaa. Ja sen jälkeen kurkkaa perjantai-illan tuore video samalta paikkakunnalta tästä.
Vaikka kahden lehdistötilaisuuden välissä on kulunut useampi vuosi, on hätkähdyttävää, kuinka samaa kaavaa nämä kaksi videota kulkevat.
Surulliseksi asian tekee se fakta, että kyseessä on sama paikkakunta, sama otteluvalvoja ja vielä ainakin osittain samat tuomarit, joita molempien käskijöiden täysi pääkopan hajoaminen koskee.
Vuodet vierivät Mestiksessä, mutta yksi asia tuntuu pysyvän vakiona. Kajaanin tuomaritoiminta on jo pidempään herättänyt purnausta. Vierailevat joukkueet vaihtuvat, mutta ongelma pysyy samana.
Videoilla nähtävät kaksi hermonsa täysin menettänyttä valmentajaa ovat vain tulivuoren huippu. Molemmissa videoissa viihdearvo on huipussaan, mutta erityisesti Mikael Kotkaniemen sanoja kannattaa viimeistään kuunnella tarkkaan.
Vaikka perustelut jäävät puhtaan raivon ja hämmennyksen alle, löytyy taustalta oikeasti huolestuttava ilmiö.
Ei ole sattumaa, että suurimmat ongelmat tuomaritoiminnan suhteen tulevat Kajaanista. On koko sarjan kannalta täysin sairas tilanne, että yhdellä paikkakunnalla toimii eri säännöt kuin muualla.
Mestis on viime vuosina ottanut isoja askelia eteenpäin tasonsa kanssa. Sarjassa löytyy tällä hetkellä jo monta erittäin tasokkaasti työnsä tekevää seuraa. On valitettavaa, ettei tuomaritoiminta ole pystynyt seuraamaan samoja askelia.
Toisaalla homma toimii ja monella paikkakunnalla on tarjolla laadukasta tuomarointia. Taso kuitenkin heittelee, eikä linja ole pysynyt Mestiksessä samalla tasolla edes nimellisesti.
Kaikki nämä ongelmat kulminoituvat pitkälti Kajaanissa, jossa viheltämisen taso on ollut yksinkertaisesti kamalaa jo pidemmän aikaa. Se on asia, johon lähestulkoon jokainen vierasjoukkue on törmännyt.
Puhumattakaan Hokista, joka kärsii tilanteesta jatkuvasti.
Kajaanilaisten päävalmentaja Petri Mattila tiivisti tilanteen ongelmallisuuden mainiosti. Homma ei ole ollut pitkään hallussa, mikä alkaa käydä jo pääosan esittäjien eli pelaajien kannalta pian vaaralliseksi.
Mikäli Mestis haluaa lakaista ongelman maton alle, on helpointa lätkäistä Kotkaniemelle tuntuva pelikielto ja kenties kevyet sakot kylkeen.
Mutta jos ongelmaan halutaan löytää todellinen ratkaisu, pitää muutoksiin puuttua aivan jossain muualla.
Sen tietää varsinkin ensimmäisellä videolla mekastava nykyinen tuomaripomo Harri Ahola erityisen hyvin.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti