JYP romahti vieraskentällä – ”Meidän olisi pitänyt pelata viisaammin”
JYPin vierasreissu Turkuun jäi erän vajaaksi tiistaina, kun ryhmä koki kirvelevän tappion maalein 2-4.
Joukkueen alakerrassa isot minuutit luutinut tuore vahvistus Brian Salcido harmitteli päätöserää, missä johtoasema muuttui lopulta kahden maalin tappioksi.
– Meidän olisi pitänyt pelata viisaammin, jotta olisimme lähteneet kotiin voitto taskussa, jenkkipakki huokasi SuomiKiekko-sivustolle.
Sivusta katsottuna tuntui, kuin joukkue olisi jäänyt hieman telineisiin kolmannessa erässä. TPS yllätti vahvalla luistelullaan jyväskyläläisryhmän.
Salcido myönsi ryhmän pelivireen jääneen toisella erätauolla koppiin.
– He tulivat yllättävän kovaa päälle. Me emme puolestaan pystyneet käyttämään isoa jäätä parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi. Ja siinä tuli meille vielä muutama paha virhe, minkä he hyödynsivät tehokkaasti.
– 40 minuuttia oli tänään kohtuullista peliä, mutta tällaisissa otteluissa meidän pitää pystyä pelaamaan täysi 60-minuuttinen, Salcido tiivisti.
”Erittäin hyvä opetus”
Päävalmentaja Marko Virtanen oli kokeneen pakin kanssa samoilla linjoilla. Häntä harmitti erityisesti tapa, jolla TPS iski illan osumat.
– Kaksi kertaa menetetään kiekko alimpana miehenä ja kerran ei pystytä pitämään miestä kiinni oman maalin edessä. Eihän sitä sen suurempia virheitä voikaan enää tulla.
Sarjan tyvipäässä majaileva TPS pääsi käskijän mukaan yllättämään jyväskyläläisryhmän pahasti.
– Erittäin hyvä opetus meille pelaamisesta. Onnittelut TPS:lle, oli parempi ja kärsivällisempi tänään, Virtanen kiteytti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
Mikä sai Brian Salcidon palaamaan Suomeen ja Liigaan? Entä mitä ajatuksia KHL:n matkustusruljanssi herätti jenkkipakissa? Lue muun muassa näistä aiheista lisää keskiviikkona SuomiKiekko-sivustolta!
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat