TUTO vahvistuu kahdella Lukko-pelaajalla
Kuva: Ilari Isotalo
TUTO vankistaa rivejään kahdella Rauman Lukosta tulevalla nuorella lupauksella.
Rauman Lukon Liiga-miehistöön kuuluvat nuoret lupaukset 20-vuotias puolustaja Roni Viirlas sekä 21-hyökkääjä Eetu Koski liittyvät tänään joukkueen vahvuuteen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
Koski on turkulaisyleisölle jo tuttu pelaaja, sillä hän oli TUTOn riveissä alkukaudesta kolmen ottelun ajan, jolloin syntyivät tehot 1+1. Koski on pelannut kauden aikana Mestistä myös LeKin riveissä.
Viirlas on pelannut liigassa Lukon riveissä tällä kaudella kolmen ottelua. Turussa kiekko-oppinsa saanut puolustajalupaus on pelannut menneellä kaudella Kosken tavoin LeKissä.
– Koski on tunnollinen kahden suunnan keskushyökkääjä, joka pystyy tekemään tulosta hyökkäyspäässä. Hän myös puolustaa erinomaisella asenteella ja osaamisella. Urheilijana hän on huippuluokkaa ja istuu ryhmäämme täydellisesti, pelaajakoordinaattori Elmo Aittola kertoo tiedotteessa.
– Viirlas taas on isokokoinen hyvä kiekollinen puolustaja, hyvällä liikkeellä varustettuna. Hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan hyvällä tasolla Liigan pudotuspeleissä ja on nuoreksi pelaajaksi melko kokenut sekä meritoitunut pelaaja, Aittola jatkaa.
Molemmat pelaajat on pelikelpoisia jo keskiviikkona, kun TUTO vierailee LeKin kotiaskissa.
LUE MYÖS:
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”