Leijonien ja Tshekin kohtaamisessa lauantaina puheenaiheeksi nousi kolmannen erän tappelu, jossa Sami Lepistö otti yhteen Zbynek Irglin kanssa Suomen maalin edessä.

Lepistö oli ottelun jälkeen varsin rennolla mielellä tapahtuneesta.

– Lätkäpeleistä välillä kiehahtaa. Meillä on ollut vähän jonkinnäköistä historiaa ja pientä sellaista kampittelua. Mulla sitten vain vähän kiehahti, Lepistö sanoi.

Nimi ja numero oli laitettu talteen Lepistön suunnalta.

– Semmoisia ärsyttäviä jalkakamppeja tullut sieltä suunnasta. Ei ole asialle tehnyt mitään, vaikka olen siitä aiemminkin ilmoittanut. Nyt sitten kiehahti.

Iskuja Lepistö ei omien sanojensa mukaan tuntenut saaneensa vastaan, mutta perille ainakin pari meni.

– Kyllä mä uskon, että muutaman sain sisään. Tietysti kaveri kaatui päälle, mutta tuntuu siltä, että pistevoiton sain.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen