TPS:ään palaava Brian Willsie olisi haluttu pitää KHL:ssä: ”Palaamme myöhemmin asiaan”
Kuva: Juha Tamminen
TPS:ään palaava Brian Willsie kävi alkukauden testaamassa taitojaan KHL-tasolla kroatialaisessa Medvescakissa, mutta palaa nyt lokakuusta takaisin Suomeen, kuten oli alkujaankin sovittu (uutinen).
– Tunteeni ovat sekavat. En voi uskoa, että lähden. Pelaaminen Medvescakille oli uskomaton kokemus. Tykkäsin olla osana tätä joukkuetta ja fanit olivat uskomattomia. Toivotan jätkille ja kaikille seurassa onnea tulevalle kaudella. Uskon, että heillä on mahdollisuus playoff-peleihin, Willsie kertoi seuran kotisivuilla.
Medvescak pohtii pelaajan hankkimista kaudella 2014-15, mutta sen aika on myöhemmin.
– Me puhuimme asiasta. Se optio on vielä avoin, joten on mahdollista, että palaan tänne, Willsie valotti.
Medvescakin urheilujohtaja Aaron Fox toivoo, että 35-vuotias kanadalaishyökkääjä palaa jonain päivänä seuraan.
– Meidän mielestämme Brian on erittäin hyvä pelaaja ja persoon. Hän oli suuressa roolissa alkukauden menestyksessä, Fox kertoi seuran kotisivuilla.
– Yritimme pitää hänet koko kauden, mutta hän on TPS:lle tärkeä pelaaja, joten he odottavat kuumeisesti hänen paluutaan. Toivotamme hänelle mahtavaa kautta TPS:ssä ja aiomme olla häneen myöhemmin yhteydessä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- Yli 1 100 NHL-ottelun Jeff Skinner löysi uuden joukkueen!
- Tappara teki rajut tappiot – nyt puhuu toimitusjohtaja
- Leijonat-tähti Patrik Puistolalta huima debyytti uudessa joukkueessa – huipputehot tiskiin!
- TPS julkisti kapteenistonsa – kultaleijonalle C-kirjain rintaan
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle