Vancouverin maalivahtia kaupataan yhä – ”Yritämme saavuttaa sen tavoitteen”
Vancouver Canucksissa kakkosmaalivahdin rooliin ajautunut olympiavoittaja Roberto Luongo on ollut jo hetken aikaa kaupan muihin seuroihin.
Tilanne on edelleen sama. Seurassa ollaan kuitenkin päättäväisiä sen suhteen, että kauppa tapahtuu NHL:n tämän kesän draft-tilaisuuden yhteydessä.
– Yritämme saavuttaa sen tavoitteen, seuran toimitusjohtaja Mike Gillis sanoi CBC:lle.
Haastava urakka silti on, sillä Luongolla on 5,3 miljoonan dollarin sopimuksessaan vieläpä treidauksen kieltävä pykälä, josta kanukkivahti on kuitenkin raporttien mukaan valmis luopumaan mikäli siirto toiseen seuraan on kiikarissa.
Luongon treidaamisen yhteydessä Canucks pyrkii katsomaan vaihtoehdot, millä se saisi lisää varausvuoroja haltuunsa.
– Tämä on vahva drafti ja uskon, että siellä on paljon mahdollisuuksia. Meillä ei kuitenkaan ole toisen kierroksen varausvuoroa siirtorajan treidin myötä, kun koitimme vahvistaa joukkuettamme pudotuspelejä varten. Siitä en pidä, mutta en tiedä mitä pystymme tekemään tilanteen eteen, Gillis kertaili.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat