Mestiksen seura kiinnitti yli 850 SM-liigan pelin konkarin
KooKoon joukkueenrakennus kaudeksi 2013-14 jatkuu hyvää vauhtia. Tällä kertaa joukkue vahvistuu neljällä hyökkääjällä ja yhdellä puolustajalla, kertoo seuratiedote.
Ensi kaudella KooKoon väreissä Mestis-hulinoissa nähdään uusina tulijoina hyökkääjät Jari Kauppila ja Teemu Tallberg sekä puolustaja Connor Hardowa. Vanhoista tutuista jatkosopimuksen allekirjoittivat Mikko Virtanen ja Timo-Pekka Heikkinen.
Uusien sopimusten myötä KooKoolla on ensi kaudeksi 24 pelaajasopimusta.
Kauppila, 39, on yhteensä yli 850 SM-liigan runkosarja- ja pudotuspeliottelun konkari, joka tuo joukkueeseen aimo annoksen johtajuutta ja myös pelillisiä taitoja.
Edelliskaudella Kauppila pelasi SM-liigaa Pelicansin paidassa. Urallaan keskushyökkääjä on ehtinyt pelata liigaa myös Lahden Reippaassa, HPK:ssa, Jokereissa, HIFK:ssa ja TPS:ssä, sekä muun muassa Ruotsin pääsarjaa Elitserieniä Luulajassa ja HV71:ssä. Kauppila on Ruotsin mestari kaudelta 2007-08.
– Olemme kevään ajan hakeneet joukkueeseen selkeää johtajaa niin kentälle kuin pupukoppiinkin. ”Kaken” muodossa saadaan johtajuutta, kärkisentteri ja monipuolinen ylivoimapelaaja samassa paketissa, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kehuu.
– Joukkue tarvitsi lisää karismaa ja tietynlaista kokemusta. Uskomme vahvasti, että Jari on siihen oikea mies.
Uusia ja vanhoja tuttavuuksia
Toinen uusi tulija on kanadalaispuolustaja Connor Hardowa, 24. Jämäkkä ja isokokoinen (185/95) puolustaja pelasi edelliskaudella NCAA-yliopistosarjaa New Hampshiressa ja oli joukkueensa kapteeni. Pisteitä 39 ottelussa syntyi 2+13. Neljännen yliopistokautensa päätteeksi Hardowa pääsi pelaamaan kaksi ottelua myös NHL:n farmisarja AHL:ssä Abbotsford Heatin joukkueessa. Keväällä 2012 mies kävi myös Calgary Flamesin nuortne pelaajien kehitysleirillä. – Isokokoisena rightin pakkina Hardowa tuo meille etsittyä lisäapua. Jo se kertoo paljon, että hän oli yliopistojoukkueensa kapteeni. Mennään kuitenkin maltilla miehen kanssa, sillä Dineenilläkin meni viime kaudella muutama kuukausi, ennen kuin sai homman rokkaamaan isossa kaukalossa – ja sitten rokkasi, Välimaa kertoo. Hyökkäysosastolle uutta virtaa tuo myös 22-vuotias Teemu Tallberg, joka siirtyy Kouvolaan SaPKosta. 186-senttinen HIFK-kasvatti on esiintynyt urallaan muun muassa sekä alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Viime kaudella Tallberg iski Savonlinnassa 15 maalia. – Teemu tuo meille Ville Rajalan tavoin laituriosastolle kokoa, röyhkeyttä ja maalintekotaitoa. Tallberg on ollut myös U20-maajoukkueessa kapteeni, eli kyseessä on hyvä ukko myös luonteensa puolesta. Edelliskauden joukkueesta Kouvolassa jatkavat Mikko Virtanen, 19, ja Timo-Pekka Heikkinen, 28. KooKoo-kasvatti Virtanen pelasi viime kaudella Mestistä 17 ottelua tehoin 0+3 ja lisäksi A-nuorten Mestistä KooKoossa sekä A-nuorten SM-liigaa lainapestillä HIFK:ssa. Heikkinen puolestaan teki toisella KooKoo-kaudellaan runkosarjassa 46 ottelussa 23 tehopistettä ja pudotuspeleissä 11 taistossa kahdeksan pistettä.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ään varattu suomalaislupaus löysi uuden seuran – latoi viime kaudella hirmutehot
- Columbus löi tiskiin sopimusuutisen – yli 600 NHL-ottelun konkari kiinnitetty
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan