Rauman Lukkoa kuluneella kaudella edustanut Simon Nielsen pääsee heti kisojen alkuun melkoiseen haasteeseen.

Juuttivahti kohtaa nimittäin muun tanskalaisryhmän kisojen alkuun pahimman mahdollisen paikkaan, kun vastaan asettuu Kanadan tähtisikermä.

– Valtava haaste. Hienoa päästä aloittamaan pelaamalla supertähtiä vastaan, Nielsen pohti SuomiKiekko-sivustolle.

– Onhan siellä muutama ihan kohtuullinen pelaaja. Mutta hauska päästä pelaamaan. Jokainen odottaa huomista innolla, tanskalainen naurahti.

Lukkoa kaksi kautta putkeen edustanut vahti myönsi kuitenkin alun kisoille olevan melkoinen.

– Onhan se vaikein mahdollinen tapa aloittaa. Mutta emme yritä ajatella sitä, pitää vain keskittyä siihen, mitä itse teemme.

NHL-nimet mukaan vasta myöhemmin

Tanska joutuu pärjäämään ensimmäiset pelinsä ilman suurimpia tähtiään. Ainakin Philip Larsen ja Mikkel Bödker saapuvat Tukholmaan vasta myöhemmin viikonlopun aikana.

Ilmapiiri nuoressa ryhmässä on Nielsenin mukaan silti odottava.

– Moni pelaaja on ollut mukana jo viisi viikkoa, joten kaikki odottavat jo innolla huomista.

Kanada-Tanska alkaa lauantaina Suomen aikaa klo 17.15.

Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo

Mitä juutti ajattelee uransa jatkosta? Lue lisää Simon Nielsenin mietteitä Tanskan iskukyvystä ja omasta tulevaisuudestaan myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.