Kanadalaiskonkari motivoituneena kisoihin: ”En ole koskaan voittanut mitään”
Kanadan kokeneinta osastoa alkavissa MM-kisoissa edustaa puolustaja Stephane Robidas.
36-vuotias Dallas Starsia edustava kiekkoilija kertoi lähtevänsä kisoihin motivoituneena.
– En ole koskaan voittanut mitään suurta. En Stanley Cupia, enkä mitaleita maajoukkueessa. Joten kulta on ykköstavoitteeni, Robidas kiteytti SuomiKiekko-sivustolle.
Joukkueen nestori kertoi olevansa enemmän kuin luottavainen Kanadan iskukyvystä.
– Meillä on melko nuori ja taitava joukkue. Hyökkäys on täynnä osaamista, mutta myös puolustuksesta löytyy sopivasti nuoruutta ja taitoa.
Kanada aloittaa taipaleensa lauantaina ottelulla Tanskaa vastaan. Robidas painotti, ettei NHL:stä kootulla nipulla ole varaa ylimielisyyteen.
– He ovat pelanneet aiemmin isolla jäällä, joten he ovat varmasti valmiita. Meidän pitää pelata puolustuksellisesti hyvin ja varmasti. Sitä kautta myös hyökkäystehot tulevat.
– Ensimmäinen peli menee aina kemioiden löytymisessä ja isoon kaukaloon totutellessa. Mutta jostain pitää aloittaa. Ja hienoa päästä taas pelaamaan, Robidas kiteytti.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
Lue lisää Stepane Robidasin odotuksista kisoihin ja ajatuksistaan HIFK:ssa vietetystä työsulusta myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat