Lukko-tähden ulosajo puhututti Raumalla: ”Tilanteen hoito huono, rangaistus oikea”
Justin Azevedon saama ulosajo Lukon ja Pelicansin lauantaisessa kohtamaisessa nousi ottelun jälkeen vahvasti esille.
Kanadalaisportugalilaisen sentterin maila osui pahasti Pelicans-puolustaja Joonas Hurria naamaan. Pienen pohdinnan päätteeksi tuomaristo langetti Lukko-hyökkääjälle kovan tuomion.
Kamppailun jälkeen otteluvalvoja Reijo Ringbom otti 5+20 minuuttia vihellettyyn tuomioon kantaa.
– Lähtökohtaisesti tuomareiden olisi pitänyt nostaa käsi ylös, mitä ei tapahtunut, Ringbom myönsi.
Tuomio meni kuitenkin entisen päätuomarin mukaan oikein.
– Lopputulos määrää kuitenkin kaiken, kun maila osuu poskeen ja siihen tulee tuollainen haava. Siinä mielessä 5+20 on oikeutettu tuomio.
– Tilanteen hoito oli huono, rangaistus oikea, kokenut otteluvalvoja tiivisti.
”Pää takaisin paikalleen”
Pelicans-puolustaja Hurri sai tilanteesta melkoisen määrän tikkejä. Joukueen päävalmentaja Kai Suikkanen muisti kehua kuitenkin lääkäreitä.
– Kyllähän sitä tikkailtiin. Täytyy kiittää, lääkäri teki kuulemma hyvää työtä. Saatiin nokka takaisin päähän, Pelicans-käskijä kommentoi.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Rauma
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat