Tässä taustoja suomalaisen KHL-päävalmentajan potkuille – seurahistorian huonoin startti!
KHL-seura Dinamo Riian johtoporras päätti herätellä joukkuetta seurahistorian heikoimman kauden aloituksen jälkeen.
Seuran päävalmentajana reilun kauden ajan toiminut Pekka Rautakallio sai potkut maanantaina (lue uutinen). Dinamo Riika keräsi ennen maaottelutaukoa 24 ottelusta vaivaiset 23 pistettä.
Rautakallion alaisuudessa joukkue voitti kuluvalla kaudella kahdeksan ottelua, joista vain viisi varsinaisella peliajalla. Tilastojen valossa alku on ollut Dinamon KHL-historian heikoin.
Lokakuussa joukkue ajautui viiden ottelun tappioputkeen, mikä närästi seurajohtoa.
SuomiKiekko-sivuston latvialaislähteen mukaan Rautakallio kutsuttiin tuolloin tapaamiseen seuran nokkamiesten kanssa. Päävalmentajalle annettiin viikko aikaa muuttaa seuran kurssia haluttuun suuntaan.
Rautakallio yritti yksinkertaistaa ja nopeuttaa joukkueensa pelaamista, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Viimeinen niitti oli maajoukkuetaukoa edeltänyt ottelu, jossa Dinamo Riika hävisi kotonaan Dinamo Minskille 0-2.
Tämän jälkeen suomalainen sai lähtöpassit ja Rautakallion tilalle nimitettiin toistaiseksi Artis Abols Dinamon valmennusryhmästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
KHL-seura Dinamo Riian johtoporras päätti herätellä joukkuetta seurahistorian heikoimman kauden aloituksen jälkeen.
Seuran päävalmentajana reilun kauden ajan toiminut Pekka Rautakallio sai potkut maanantaina (lue