HPK:lle makoisat pisteet SaiPasta
Hämeenlinnan Pallokerho nappasi makoisat kolme pistettä kotihallissaan Rinkelinmäellä keskiviikkona. HPK kellisti Lappeenrannan SaiPan viime minuutilla maalein 4-3.
Avauserän aloitti kuitenkin vahvasti SaiPa, kun Jarno Koskiranta onnistui jo ajassa 01.17. Sen jälkeen tasoituksen ajassa 04.48 iski Pelicansista Hämeenlinnaan maaottelutauolla siirtynyt Kari Sihvonen. Erätauolle mentiin kuitenkin SaiPan johdossa, kun Jesse Mankinen onnistui ylivoimalla.
Jesse Saarinen vei toisessa erässä SaiPan jo kahden maalin karkumatkalle, mutta HPK ei luovuttanut. Ensin Alex Leavitt vastasi nopeasta kavennuksesta ja päätöserän puolivälissä Mathias Porseland tasoitti lukemat 3-3:een.
HPK:n ratkaisumaalin iski Nico Aaltonen, kun pelaamatta oli enää 40 sekuntia. Kolme IS-tähteä pokkasi ratkaisun laukonut Aaltonen, kaksi tähteä sai Porseland ja yhden tähden SaiPan Mankinen.
Voittonsa myötä HPK paranteli asemiaan sarjan tyvipäässä nousemalla kahden pisteen turvin ohi juuri SaiPasta.
HPK – SaiPa 4-3(1-2, 1-1, 2-0)
01.17 0-1 Jarno Koskiranta (Jesse Mankinen)
04.48 1-1 Kari Sihvonen (Nico Aaltonen, Tuukka Mäkelä)
16.14 1-2 Jesse Mankinen (Jarno Koskiranta, Brian Salcido) YV
25.07 1-3 Jesse Saarinen (Pauli Levokari, Richard Lintner)
26.40 2-3 Alex Leavitt (Jukka Laamanen) YV
51.07 3-3 Mathias Porseland (Marko Tuulola) YV
59.20 4-3 Nico Aaltonen (Mathias Porseland, Marko Tuulola)
Maalivahdit:
HPK: Mikko Tolvanen 9+10+8=27
SaiPa: Jere Myllyniemi 8+11+9=28, vaihto ulos ajassa 59.20. Sisään Andreas Bernard, vaihto ulos ajassa 59.34.
Yleisöä: 3 391
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Katso: Tom Wilson haastoi Ranskan järkäleen tappeluun – valmentaja: ”Tuo on hänelle aika helppoa”
- Jukureiden Justin Addamo, millaista oli tehdä MacKinnonia kovemmat tehot Kanada-ottelussa?
- Ranskan pelaaja kysyi SuomiKiekolta: ”Paljonko Ässien peli päättyi?”
- Venäläistoimittaja täräytti kyseenalaisen kysymyksen – Sidney Crosby vietiin nopeasti tilanteesta pois
- NHL-lupaus Eemil Vinni: uusi seura
- SK: Lukko teki kovan ryöstön toisesta Liiga-seurasta
- Yle Urheilu: TPS teki huippuhankinnan – haaviin Leijonien MM-hyökkääjä
- Näkökulma: Sveitsi on tullut huippukiekkoon jäädäkseen
- Raju pettymys! Tshekin supertähdet eivät montaa sanaa sanoneet
- 38-vuotias konkari nousi taas Sveitsin sankariksi – ”Hän tekee sen joka kerta”
- Jokin näistä maista on Leijonien vastustaja puolivälierissä!
- Länsinaapurissa kuohuu! Ruotsin väitetään kokeneen oikeusmurhan – tässä todiste
- Lähtö tuli – Liiga-seura repi hyökkääjän sopimuksen
- Pekka Rinne ällistyi NHL-tähden toiminnasta olympialaisissa – ”Käsittämätöntä”
- Kanada jysäytti ketjuyllätyksen: teinisensaatio Connor McDavidin vierellä!
- Venäjältä shokkitieto: 32-vuotias huippuhyökkääjä kuollut
- Leijonat sai surkeita uutisia!
- Ruotsin supertähdeltä suorat sanat Aleksander Barkovista
- Liiga-seura metsästää vahvistusta: ”Puhelimet käy kuumana”
- Jokerit: uusi pelaajahankinta Liigasta!