Selänne ja Koivu johdattivat Ducksin voittoon

Saku Koivu ja Teemu Selänne pääsivät pisteiden makuun, kun Anaheim Ducks otti harjoitusottelukauden ensimmäisen voittonsa lauantaina. Koivu teki yhden maalin ja Selänne saalisti yhden syöttömerkinnän Anaheimin kukistettua Vancouver Canucksin vieraissa 4-1.
Koivu vei Anaheimin 1-0 -johtoon avauserässä. Cam Fowler (1+1), viime kaudella NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Corey Perry ja Andrew Gordon kasvattivat Ducksin etumatkan jo neljään maaliin ennen jälkimmäistä taukoa. Selänne oli mukana Perryn ylivoimaosumassa.
Anaheim pelasi lähes ykkösmiehistöllään. Vancouver oli puolestaan liikkeellä B-ryhmällä. Vaikka voitolla ei sinänsä ole juurikaan merkitystä, sai Ducks varmasti itseluottamusta maalivahti Jonas Hillerin hyvän pelin myötä. Viime kaudella mm. huimausoireista kärsinyt Hiller pelasi kaksi ensimmäistä erää ja torjui kaikki 21 laukausta. Sveitsiläinen valittiin myös ottelun ykköstähdeksi.
– On paljon puhuttu hänen (Hiller) vaivoistaan, jotka ilmaantuivat viime kauden All-Star -tauolla. Häneltä meni pitkään toipumisessa. Hän teki paljon töitä kesällä. Hän oli Sveitsissä jäällä yli puolitoista kuukautta. Hän palasi Anaheimiin ja on näyttänyt olevan terävässä vireessä eikä hänellä ole ollut oireita, Anaheimin päävalmentaja Randy Carlyle kertoi Orange County Register -lehden mukaan.
Anaheim oli päästänyt kolmessa ensimmäisessä harjoitusottelussa yhteensä 18 maalia.
– Me tarvitsimme voiton ja laitoimme jäälle sen mukaisen kokoonpanon, Carlyle totesi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Liigassa loistanut suomalaistähti iski komeat tehot NHL-jäillä – ylistyssanoja sateli: ”Hän oli poikkeuksellinen”
- Pelicansille huonoja uutisia – tähtipuolustajalle pitkä pelikielto
- Anaheimilla surkeaa tuuria: tähtihankinta joutuu pitkälle sairaslomalle
- JYP-pelaajat dominoivat! Liigan pistepörssissä hurja tilanne
- Käsittämätön pisteputki katkesi! Liiga-syksyn MVP:stä ei ole kahta sanaa
- Oho! Columbus-hyökkääjälle kertyi vuodessa hurja määrä painoa
- Pelicansille valtava menetys! Ykköstähti tippui kokoonpanosta
- Lähtöpassit! Yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus ei saanut uutta NHL-sopimusta
- Liigassa hyviä otteita esittänyt ruotsalaishyökkääjä löysi uuden seuran – siirtyy alasarjaan
- Vaihtuuko NHL-seura? Suomalainen ykköskierroksen varaus viskattiin siirtolistalle
- Teemu Pulkkinen päätyi härskiin ratkaisuun – tässä uusi seura!
- MTV Urheilu: Liigan huippuseura kiinnostunut Petri Kontiolasta
- IL: Tulikuuma valmentajanimi ehdolla Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – tässäkö Antti Pennasen korvaaja?
- Pelicansille valtava menetys! Ykköstähti tippui kokoonpanosta
- Auts! Suomalaiselle NHL-puolustajalle näytettiin ovea kauden alla
- Oho! Vaasan Sportin kokoonpanossa mielenkiintoinen yllätys
- Sidney Crosbylta posketon ennustus: Connor McDavid rikkoo saavuttamattomana pidetyn pisterajan NHL:ssä
- Haluaako Petri Kontiola Tapparaan? Näin hyökkääjä vastaa MTV Urheilulle
- Lähtöpassit! Yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus ei saanut uutta NHL-sopimusta
- Kiekkoraamattu: Suomalaisvahtia viedään huhuissa NHL:n huippuseuran ykköstorjujaksi!