Huippuvireinen Kasperi Kapanen suorapuheisena: ”Pitäisi pikkuhiljaa pelata ylhäällä jo”
Kasperi Kapasen kauden alku on sujunut loistavasti. Suomalaishyökkääjä on kerännyt 14 pelaamassaan ottelussa AHL-seura Toronto Marliesin paidassa tehot 8+6=14 ja kellottaa hurjia peliminuutteja.
– Vaikea sanoa, mistä vire on tullut, Kapanen totesi SuomiKiekon haastattelussa.
– Kai itseluottamus vain on kasvanut ja on haluja näyttää, että omasta mielestä pitäisi pikkuhiljaa pelata ylhäällä jo. Sellainen palo on vatsanpohjassa.
Paloa myös riittää, kun NHL-kutsua ei loistavista otteista huolimatta ole tällä kaudella näkynyt. Kapaselle oli jopa järkytys, kun NHL-seura Toronto Maple Leafs lähetti hänet alas AHL:ään harjoitusleirin päätteeksi.
– Mielestäni vedin aika hemmetin hyvin ne harjoituspelit, jotka sain pelata. Sitä kautta tuli shokkina, että lähetettiin alas. Joukkueella on kuitenkin niin paljon omia varauksia, joita pitää peluuttaa, että ei minulla siihen ole sanomista, Pittsburgh Penguinsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2014 hymähti.
– Ainahan se NHL-kutsu silloin tällöin kummittelee mielessäni, etenkin kun pelaa näin hyvin tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan ole minun päätökseni.
Maple Leafsin NHL-porukassa pelaa hurja määrä tulokkaita isoissa rooleissa tällä hetkellä, mukaan luettuna Kapasen viime kauden seurakaverit William Nylander, Zach Hyman ja Nikita Soshnikov.
Kun Kapaselta kysyy, miltä tuntuu seurata viime kauden seurakaverien menoa ylhäällä, vastaus on paljonpuhuva – tilanne ei miellytä lainkaan, sillä suomalaishyökkääjän pitäisi olla itsekin mukana.
– En kommentoi tuohon mitään. He ovat päättäneet, ketkä siellä tällä hetkellä pelaavat ja sillä selvä, Kapanen tyytyi vastaamaan.
”Heillä” Kapanen tarkoittaa manageri Lou Lamorielloa sekä Mike Babcockin johtamaa valmennusryhmää.
– Toivottavasti he tajuaisivat antaa mahdollisuuden ja että olisi aika antaa minunkin pelata, Kapanen sanoi.
Artikkelia muokattu 22.11.2016 klo 1.41, Mitch Marner vaihdettu Zach Hymaniksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran