Tapparasta keväällä KHL:ään siirtyneestä pakista valkovenäläinen
Kuva: Ilari Isotalo
Tapparasta tehokkaan viime kauden päätteeksi KHL:ään siirtynyt Nick Bailen on ottanut vastaan Valko-Venäjän kansalaisuuden.
Bailen kertoi itse asiasta Twitterissä.
– Voin ylpeä kertoa, että olen ottanut vastaan Valko-Venäjän kansalaisuuden. Olen niin ylpeä kuin samalla nöyrä tulevaisuuden suhteen, Bailen kertoi.
Alkuperältään yhdysvaltalainen Bailen siirtyi Tapparasta Valko-Venäjän kiekkoilun ykkösseuraan Dinamo Minskiin, minkä yhteydessä kyseinen järjesty laitettiin liikkeelle. Viime kaudella Tapparan paidassa runkosarjan puolella Bailen nakutti tehot 11+21=32. Pudotuspeleissä 24-vuotias puolustaja oli puolestaan tehokkain pakki 12 tehopisteellä.
Bailenin on kuitenkin asuttava ja pelattava Valko-Venäjällä kahden vuoden ajan ennen kuin hän saa edustaa Valko-Venäjään MM-tasolla, kun taustalla ei ole maajoukkuepelejä muiden maiden maajoukkueiden paidassa.
Valko-Venäjällä kyseiset järjestelyt ovat tulleet tutuksi, sillä viime kevään MM-kisoissa maata edustivat muun muassa Ilveksestä tuttu Geoff Platt ja maalivahti Kevin Lelande, jotka molemmat ovat taustaltaan kanadalaisia.
LUE MYÖS:
- Jatkuuko ura? Liigan entinen supertähti sai lähteä
- Liigasta tuttu pistetykki kaupattiin KHL:n jättiseuraan
- HIFK pamautti tuplahankinnan – haaviin NHL:ssä pelannut hyökkääjä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- MTV: Karri Kiveltä tyly arvio Liiga-seuran voittoputkesta: ”Se ei pitkässä juoksussa tuota voittoja”
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- Jarmo Kekäläinen teki NHL-kaupat – yksi ulos, kaksi sisään!
- Suomalaispuolustaja koki kovia NHL:ssä – raju taklaus päätti ottelun
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Floridan suomalaiset tänään ilmaiskanavalla – näin näet ottelun jo kello 20!
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä