Buffalo Sabresin general manageriksi kesken kautta pestatun Jarmo Kekäläisen ensimmäinen todellinen tulikoe liittyy tähtihyökkääjä Alex Tuchin tulevaisuuteen. Pitkään jatkuneista jatkosopimusneuvotteluista on nyt kantautunut Buffalon kannalta huolestuttavia viestejä.

NHL:n sisäpiiritoimittaja Darren Dregerin mukaan osapuolten välillä ei ole tapahtunut merkittävää edistystä, ja tällä hetkellä vaikuttaakin yhä todennäköisemmältä, että Tuch aikoo mittauttaa arvonsa kesän vapailla markkinoilla.

– Kuulostaa siltä, että edistystä Buffalon ja Tuchin välillä ei ole tapahtunut. Kuulemani mukaan Tuch on todennäköisesti päätymässä vapaille markkinoille, Dreger vahvistaa.

30-vuotias yhdysvaltalainen kuului tälläkin kaudella Sabresin tärkeimpiin hyökkäyspään ratkaisijoihin. Hän viimeisteli runkosarjassa vahvat tehot 33+33=66 ja oli yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista.

Pudotuspeleissä tahti kuitenkin hiipui ratkaisevalla hetkellä. Erityisesti toisella kierroksella Montreal Canadiensia vastaan Tuch vaelteli täysin varjojen mailla, eikä onnistunut seitsemän ottelun sarjassa keräämään ainuttakaan tehopistettä.

Tuchin leirin kerrotaan tavoittelevan uudella sopimuksellaan yli 10 miljoonan dollarin vuosiansioita. Se on summa, jonka maksamiseen Kekäläinen ei näyttäisi olevan valmis.

Mikäli osapuolet eivät löydä yhteistä säveltä lähikuukausina, Sabres voi menettää yhden kärkihyökkääjistään ilman korvausta. Samalla kyseessä olisi ensimmäinen merkittävä henkilöstöratkaisu Kekäläisen aikakaudella Buffalossa.

LUE MYÖS: