Leijonien tähtipuolustajaa viedään Jokereihin – IL: Ville Heinolalta mystinen vastaus huhuihin
Ville Heinola kuuluu Leijonien kiekollisiin avainpuolustajiin perjantaina Sveitsissä käynnistyvissä jääkiekon MM-kisoissa. Puolustajalla on edessään iso näytönpaikka myös ensi kauden sopimusneuvottelujen kannalta, sillä miehen ura ei jatku Winnipeg Jetsn organisaatiossa.
Vain viisi NHL-ottelua päättyneellä kaudella pelannut 25-vuotias taituripuolustaja on ollut viime päivinä siirtohuhujen keskellä. Urheilucastin mukaan Heinola olisi käynyt pitkälle edenneitä neuvotteluja siirrosta Liigaan palaavaan Jokereihin. Vaihtoehtoina ovat edelleen lisäksi NHL sekä Sveitsin liiga.
Iltalehti tiedusteli Heinolalta tiistaina mahdollisista Jokerit-kytköksistä. Puolustaja ei lähtenyt avaamaan tilannettaan, joskin vastauksen perusteella Jokerit-huhuissa on perää.
– Ei mulla ole tuohon mitään kommentoitavaa, Heinola tokaisi.
NHL pysyy kuitenkin suomalaispuolustajan ykköstavoitteena.
– NHL on minulle ykkösprioriteettijuttu. Haluan pelata siellä. Vedetään nämä kisat nyt ensin ja murehditaan sitten, että mitä tapahtuu, puolustaja täsmensi.
Nopeita ratkaisuja sopimusasioissa ei kuitenkaan liene luvassa.
– Rauhassa, rauhassa, ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihinsa matkustava puolustaja lisäsi.
Heinola pelasi suurimman osan päättyneestä kaudesta AHL:ssä. Manitoba Moosen riveissä syntyi 44 otteluun tehot 3+18=21.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”