Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
Leijonat jatkaa puhtaalla pelillä MM-kisoissa viiden ottelun jälkeen. Suomi nujersi perjantai-iltana Iso-Britannian maalein 4-0.
Suomen avausmaali syntyi jo ensimmäisellä minuutilla. Ville Heinola latasi upealla laukauksellaan kiekon yläkulmaan. Turnauksen avausotteluaan pelannut Konsta Helenius kirjasi heti ensimmäisen syöttöpisteensä, minkä lisäksi Aleksander Barkov kirjasi osumaan syötön.
Seuraava osuma syntyi toisessa erässä ja siitä vastasi jälleen Heinola, jälleen upealla kudilla. Henri Jokiharju ja Lenni Hämeenaho syöttivät osuman. Ottelun puolivälin tienoilla Mikko Lehtonen kiskaisi turnauksen ensimmäisen maalinsa. Syöttöpisteet kirjattiin Aatu Rädylle sekä Mikael Granlundille.
Heinola lupasi ennen MM-kisoja tarjota jokaisesta tekemästään maalista kierroksen Kankaanpään 38700 Sport Barissa. Näin ollen perjantai-illan kunniaksi Kankaanpäässä päästiin kippistelemään Heinolan piikkiin kahdesti.
Päätöserässä Suomi osui vielä kertaalleen. Jokiharju laukoi todella pitkän pyörityksen päätteeksi loppulukemat 4-0:aan. Vili Saarijärvi ja Jesse Puljujärvi syöttivät Jokiharjun maalin.
Leijonien maalilla Joonas Korpisalon täytyi venyä nollapelinsä eteen kiekon tielle ainoastaan yhdeksän kertaa. Iso-Britannian maalilla Mat Robson kirjautti ottelussa 43 torjuntaa.
MM-turnaus jatkuu Leijonien osalta yhden välipäivän jälkeen sunnuntai-iltana. Tuolloin vastassa on Itävalta.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!