IS: Joonas Donskoilta brutaali arvio Jesse Puljujärvestä
Jesse Puljujärvi pelasi vahvan kauden Sveitsin NL-liigassa ja onnistui maalinteossa myös viime viikon EHT-turnauksessa, mutta entisen NHL-hyökkääjän Joonas Donskoin mukaan suomalaislaiturin pelissä näkyy edelleen tuttuja haasteita.
Donskoi arvioi Ilta-Sanomille, ettei Puljujärven pelaaminen ole muuttunut merkittävästi aiemmista vuosista.
– Näimme samaa vanhaa Jesseä, joka NHL:ssäkin pelasi. Ei hänen pelaamisensa ollut hirveästi muuttunut. Jonkin verran hän yhä kierteli ja kaarteli ja ajoi itsensä tilanteista ohi, Donskoi kiteytti Ilta-Sanomille.
Puljujärvi esiintyi EHT-turnauksessa samassa ketjussa Florida Panthersin tähtisentterin Anton Lundellin kanssa. Donskoin mukaan kaksikon pelityylit eivät täysin kohdanneet, vaikka Puljujärvi osuikin kahdesti turnauksessa.
– Ajattelinkin, että Puljujärvi ei välttämättä sovi Lundellin vierelle. Lundell on tottunut NHL:ssä pelaamaan tietynlaista jääkiekkoa, johon Puljujärven kaartelu ei välttämättä sovi, Donskoi kertoo.
Tällä viikolla Puljujärvi siirrettiin MM-kisoja edeltävissä harjoituksissa kolmanteen ketjuun yhdessä Aatu Rädyn ja Janne Kuokkasen kanssa.
Donskoi nosti esiin erityisesti kamppailupelaamisen, jossa hän näkee edelleen kehitystarpeita.
– Puljujärvi yhä ajautuu tilanteiden ulkopuolelle, ajaa tavallaan kamppailuista ohi, eikä pysähdy niihin. Siksi hän häviää kamppailuja, Donskoi jatkoi.
Kritiikistä huolimatta Donskoilta löytyi myös positiivista sanottavaa. Useista lonkkaleikkauksista toipuneen Puljujärven liikkuminen vakuutti entisen NHL-hyökkääjän.
– Kaikkien lonkkavammojen jälkeen hänen luistelunsa näytti kyllä todella hyvältä.
Puljujärvi teki Sveitsin NL-liigassa tällä kaudella 52 ottelussa tehot 19+33. Donskoin mukaan hyökkääjän vahvuudet tulevat tällä hetkellä paremmin esiin eurooppalaisessa pelityylissä.
– Jessen pelityyli varmasti sopii Sveitsiin paremmin kuin NHL:ään. Hän on jatkuvassa liikkeessä, ja Sveitsissä myös pelataan kiekolla koko ajan, Donskoi linjaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tappara teki rajut tappiot – nyt puhuu toimitusjohtaja
- Leijonat-tähti Patrik Puistolalta huima debyytti uudessa joukkueessa – huipputehot tiskiin!
- TPS julkisti kapteenistonsa – kultaleijonalle C-kirjain rintaan
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Marski Cup 2026: Live Stream, ottelut, tulokset, liput
- Tässä on Jokerien kapteeni Liigan paluukaudella: ”Kunnia-asia”
- Lähde: Dallasista sivuun joutunut suomalaishyökkääjä yhdistettiin uuteen seuraan – sopimus lähellä
- Kasimir Kaskisuo: uusi joukkue selvillä
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle