MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
Helsingin Jokerit lähtee taistelemaan kärkisijoista heti ensimmäisellä Liiga-kaudellaan.
Jokerien hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni paljasti Hockey Night Maanantai -ohjelmassa, että helsikiläisseura ensi kauden pelaajabudjetti tulee olemaan merkittävä.
– Pitää vähän tehdä lisälaskelmia, että ei vielä lyödä ihan lopullisia lukuja pöytään, mutta kyllä me lähdemme kilpailullisella budjetilla. Ehkä arviolukuina 3–3,5 miljoonaa tällä hetkellä käytössä, Saarni sanoo.
Pelaajabudjetti on kunnianhimoinen, sillä tällä kaudella vain Tappara, Ilves, Kärpät, HIFK ja Lukko ilmoittivat pelaajabudjettinsa olevan tätä luokkaa.
Myös Jokerien liikevaihto tulee tuplaantumaan Mestis-vuosista.
– Varmaan siellä 5,5–6 miljoonan haminoissa tullaan olemaan kulupuolella, mikä on tietysti tosi iso summa Mestikseen. Sitten ensi vuonna Liigassa 12–15 miljoonan luokkaa varmasti, Saarni arvioi.
Liigassa tällä kaudella HIFK:n kulubudjetti on 11,7 miljoonaa euroa. Liigan kärkeä ovat Tappara 15,4 miljoonan euron ja Ilves 14,8 miljoonan euron budjetilla.
Jokereille avautui ovi Liigaan, kun SM-liiga Oy päätti marraskuun lopussa järjestetyssä yhtiökokouksessa siirtymisen 14+10 joukkueen sarjamalliin kaudesta 2027-28 alkaen.
Tätä ennen pelataan niin sanottu superkausi, johon Mestiksen viime vuoden mestarilla ja tämän vuoden mestarilla on mahdollisuus hakea paikkaa. Jokerien kohdalla voidaan pitää lähes varmana, että helsinkiläisseura täyttää Liiga-lisenssiin vaadittavat kriteerit.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta