Vahvistus tuli: Rikard Grönborg vaihtaa maisemaa
Tappara tiedottaa, että päävalmentaja Rikard Grönborg ei jatka seurassa enää kuluvan kauden jälkeen.
Grönborg, 57, luotsaa Tapparaa kolmatta ja viimeistä kauttaan. Ensimmäisellä Liiga-kaudellaan hän voitti seuran kanssa Suomen mestaruuden ja toisella kaudella joukkueen tie nousi pystyyn puolivälierissä. Tällä hetkellä Tappara on Liigassa viidentenä.
– Rikard Grönborgin vaikutus Tappara 2.0 uusiutumisprojektiin on ollut kokonaisuutena oleellinen. Rikard on tuonut koko persoonansa ja osaamisensa Tapparan kehittymisen tueksi. On hienoa, että koko organisaatio tekee yhdessä töitä, jotta käynnissä olevasta liigakaudesta saadaan paras mahdollinen tulos. Se on juuri se tapparalainen tapa tehdä asioita, joka meillä on vahvasti myös seuran arvoihin kirjattu; yhdessä tekeminen, Tapparan toimitusjohtaja Ari Penttilä kertoo seuran tiedotteessa.
– Rikard tuli Tapparaan suorittamaan selkeää missiota. Kolmen vuoden projektin tavoitteena oli uudistaa tapparalaista jääkiekkoa. Varsinaisten kiitosten ja jälkianalyysin aika on kuitenkin vasta myöhemmin, sillä nyt meillä on täysi fokus ja kunnianhimoiset tavoitteet tässä kaudessa. Tulevasta valmennusryhmästä tiedotamme kauden jälkeen, Tapparan GM Janne Vuorinen kommentoi.
Ilta-Sanomien mukaan Tapparan seuraava päävalmentaja on Kari Jalonen (lue lisää). Aftonbladet uutisoi puolestaan, että Grönborg palaa ensi kaudeksi Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi (lue lisää).
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä

