Tampereella hämmentävä tilanne – HPK:n tähtipelaaja erikoisella tavalla ulos
HPK järjesteli Tampereella kolmannessa erässä yllätysnousun voittoon Tapparaa vastaan. Kerho haki 4–2-voiton, vaikka oli kahden maalin takaa-ajoasemassa päätöserään lähdettäessä.
Hämeenlinnalaisten tähtipelaaja Cameron Wright nousi kolmoserässä huomion keskipisteeksi, sillä Kerhon kaventaessa hän alkoi mylviä Tappara-vahti Christian Heljangolle tämän nenän edessä.
Wright sai käytöskympin tilanteesta. Heti seuraavassa vaihdossa HPK onnistui tasoittamaan pelin, ja juhlahumussa Wright onnistui hankkimaan itselleen ulosajon jäähyaitiosta. Tuomaristo heitti hyökkääjän pihalle pelistä.
HPK onnistui vielä tekemään voittomaalin ja iskemään kiekon tyhjiin, joten vieraat iskivät Nokia-areenassa neljä maalia viimeiseen parikymppiseen.
Tapparan tavoin TPS menetti johtonsa kolmannessa erässä. Jukureille jo perjantaina hävinnyt Tepsi sai uudestaan näpäytyksen mikkeliläisiltä. Nyt Jukurit haki Turusta 3–2-voiton.
Jukurien tasoitus tuli ajassa 51.15 ja voitto-osuma ajassa 56.38. Kakkoserässä nähtiin myös tappelu, kun TPS:n Sisu-Petteri Lehtonen ja Jukurien William Worge Kreü nahistelivat.
Päivän ensimmäisessä kamppailussa SaiPa murjoi Sportin 5–1. KalPa nollasi HIFK:n hienolla esityksellä 3–0. Kärpät höykytti Kiekko-Espoota vieraissa 5–1 ja Lukko kaatoi Ilveksen vähämaalisimmassa taistossa 1–0.
KooKoon ja Pelicansin välisen ottelun toinen erä alkoi muita roimasti myöhemmin jääongelmien takia. Peli on päättyi KooKoon voittoon 5–2.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut