Lukko julkaisi kaksi jatkosopimusta – ulkomaalaisvahvistus jatkaa Raumalla
Rauman Lukko on tehnyt kaksi kiinnitystä ensi kauden puolustukseensa. Seura on solminut yksivuotiset jatkosopimukset puolustaja Anton Olssonin, 22, ja Onni Korkan, 24, kanssa.
Tällä kaudella Olsson pelasi 51 ottelua Lukon takalinjoilla ja keräsi niissä tehot 4+7=11.
– Olsson on iso ja vahva puolustaja, joka liikkuu hyvin. On edelleen todella nuori ja potentiaalia löytyy hyvin paljon. Ja oli jo viime kaudella esimerkiksi alivoimalla tärkeä palanen, kommentoi Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt seuran verkkosivuilla.
– Nyt hyvä kesä alle ja ensi kaudella nähdään varmasti vielä parempi pelaaja Raumalla ja sitä kautta saadaan ulosmitattua vielä enemmän. Mitä me olemme nähneet, niin ”Ollella” on kaikki elementit kehittyä hyväksi kahden suunnan puolustajaksi.
Korkka puolestaan pelasi tällä kaudella 28 ottelua Lukossa tehoin 1+3. Lisäksi hän vietti lyhyet lainapestit TUTO Hockeyssä ja Jukureissa.
– Korkka otti viime kaudella steppejä eteenpäin ja oli selkeästi luotettavampi puolustussuuntaan. Hyökkäysominaisuudet tulevat ihan luonnostaan, mutta nyt kun kehitystä on tullut puolustamiseen, niin ilman muuta hän ansaitsi jatkosopimuksen, Sahlstedt sanoo.
– Toivotaan, että ensi kaudella kehitystä tulee vielä lisää ja tulee varmasti tappelemaan vakiokokoonpanon paikasta entistä kovemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: KHL-seura virittelee hankintaa Dallasista – yli 400 NHL-ottelun mies tähtäimessä
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Huippu-uutinen – Liigan superlupaus teki NHL-sopimuksen!
- Winnipeg löi 30 miljoonaa dollaria pöytään – NHL-taiturille roima palkankorotus!
- Peter Quenneville: uusi seura!
- Rasmus Ristolaisen seurassa jysähti – NHL-tähti löi hurjalla tavalla rahoiksi
- NHL:ssä lyötiin nimet paperiin – Tappara-pelaajalle miljoonadiili!
- Jättiratkaisu NHL:ssä – seuralegenda sivuun
- Yksi NHL:n kovimmista vapaista agenteista löysi uuden seuran
- Nyt tuli lähtö – Jokerien NHL-lupaus suuntaa Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Ryan Lasch: uusi seura selvillä!
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- SHL-maalivahti siirtyy Liigaan – tässä uusi osoite!
- Jarmo Kekäläinen teki kovan päätöksen – Buffalo sai haluamansa
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja lähtee pitkäaikaisesta seurastaan – huhut vievät Jokereihin!
- HIFK:n hankinta jäi flopiksi – uusi seura löytyi