Naisleijonilta upea nousu MM-pronssipelissä – hiljensi kotiyleisön jatkoajalla
Naisleijonat tarjosi kotisohvilla ottelua seuranneille faneilleen upean jännitysnäytelmän jääkiekon naisten MM-kisojen sunnuntaisessa pronssiottelussa Tshekkiä vastaan sen noustua kolmen maalin tappioasemasta 4-3-jatkoaikavoittoon.
Kisojen emäntäjoukkue Tshekki aloitti ottelun tehokkaasti ja karkasi johtoon jo pelin kolmannella minuutilla. Ottelun puolivälissä syntyneen 3-0-maalin kohdalla Tshekin voitto näytti jo selvältä, mutta Naisleijonat oli toista mieltä.
Elli Suoranta avasi Suomen maalihanat ottelun puolivälin jälkeen ja Elisa Holopaisen ylivoimamaali heti kolmannen erän alkuun toi Suomen jo maalin päähän. Naisleijonien painostus tuotti 3-3-tasoituksen vain puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Holopaisen hiljennettyä toisella ylivoimamaalillaan loppuunmyydyn areenan.
Jatkoajalla sinivalkoisten sankariksi nousi Jenniina Nylund, joka iski ratkaisun ajassa 4.52. MM-pronssi oli Suomelle toinen peräkkäinen.
Katso Suomen jatkoajan voittomaali alla löytyvältä videolta tai täältä.
Jenniina Nylund lyö jatkoajalla kiekon verkkoon ja Suomi voittaa pronssia tästä turnauksesta!
#Leijonat
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu