Kärpät kiinnitti Mestiksen tehomiehen – sekä NHL-kärkivarauksen!
Kärpät tiedotti lauantaina kahdesta uudesta pelaajasopimuksesta.
Oululaisseura kertoo solmineensa loppukauden kattavat sopimukset maalivahti Damian Claran, 20, sekä hyökkääjä Julius Janhosen, 25, kanssa.
Clara on NHL-seura Anaheim Ducksin 2. kierroksen varaus kesältä 2023. Maalivahti saapuu Ouluun SHL-joukkue Färjestad BK:sta. Clara, 20, on ensimmäinen italialainen maalivahti, joka on varattu NHL:ään. Lähes kaksimetrinen nuori mies on ehtinyt muun muassa edustaa Italian maajoukkueita niin junioreissa kuin A-maajoukkueessakin.
Janhonen, 25, liittyi Kärppien harjoitteluvahvuuteen jo alkuviikosta. Hän pelasi uransa ensimmäisen ottelun kärppäpaidassa keskiviikkona Raksilassa Pelicansia vastaan.
Keskushyökkääjä on pelannut Liiga-otteluita sekä HPK:ssa että HIFK:ssa. Valtaosan kaudesta Janhonen on edustanut Mestis-joukkue Kokkolan Hermestä, jonka riveissä mies iski 37 ottelussa tehot 15+17=32.
– Janhonen on ollut vakuuttava treeneissä ja keskiviikon kotiottelussa. Hän on osoittanut ansaitsevansa paikkansa Liigassa, urheilujohtaja Mikko Myllykoski toteaa Kärppien tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi