Ilves pudotti pelaajauutisen
Ilves tiedottaa, että ruotsalaispakki John Nybergin vuokrasopimus tamperelaisseurassa jatkuu.
Nyberg, 28, on ollut tupsukorvissa lainalla 8. joulukuuta lähtien SHL-seura HV71:stä. Nyt vuokraa jatketaan ainakin tammikuun loppuun saakka. Vuokrassa on optio myös loppukaudesta.
Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kommentoi Nybergin jatkoa seuran sivuilla.
− Olemme olleet jo jonkin aikaa täysin poikkeuksellisessa tilanteessa poissaolojen suhteen, joten mietimme asioita kokonaisuuden kannalta monestakin näkökulmasta. Joukkueemme on samalla osoittanut sitkeytensä sekä yhdessä pelaamisen merkityksen, ja uusia vastuunkantajia on löytynyt hienosti.
Ruotsalaispuolustaja on pelannut tänä talvena Ilveksessä yhdeksän ottelua tehopisteittä. Syyskaudella Nyberg pelasi Ruotsin pääsarjassa 14 ottelua ilman pisteitä.
Ruotsalaislehti Expressen uutisoi keskiviikkona muita Ilvekseen liittyviä pelaajauutisia, kun se kertoi Eemeli Suomen siirtyvän ensi kaudeksi Växjön riveihin. Voit lukea lisää tästä.
Ilves on parhaillaan Liigassa toisena pisteen päässä sarjakärki SaiPasta, joka on pelannut ottelun tamperelaisia enemmän. Ilves kohtaa seuraavaksi kotonaan Ässät perjantaina.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta