Suomalaistuomari latasi MTV:lle mielipiteensä Leijonien kohujäähystä: ”En olisi viheltänyt”
Kansainvälisissä turnauksissa sekä Liigassa pitkän erotuomariuran tehnyt Jyri Rönn otti MTV Urheilun haastattelussa kantaa Leijonien Konsta Heleniukselle varsin kyseenalaisin perustein MM-kisojen puolivälierän jatkoajalla tuomittuun jäähyyn.
Rönn ei itse nähnyt tilanteessa rikettä.
– En olisi viheltänyt jäähyä, Rönn toteaa suoraan.
– Pelataan mailalla mailaa alakäden alapuolelta. Okei, se saattoi hyvin kevyesti osua jossain kohtaa käteen, mutta ei siinä todellisuudessa pelata kättä, vaan mailalla mailaa, Rönn perustelee mielipiteensä.
– Aina kaikki ei ole sellaista, että tuomari tulkitsee väärin, vaan joskus hän vain näkee väärin. Silloin hän on lähtenyt arvaamaan tilannetta. Silloin on suuri vaara, että tulee huono jäähy, Rönn jatkaa.
Ruotsi eteni Heleniuksen jäähystä seuranneen ylivoimapelin turvin MM-kisojen puolivälieriin. Heleniuksen jäähy on saanut laajalti kritiikkiä suomalaisessa kiekkomediassa sekä keskustelupalstoilla, joissa tuomariston tekemää ratkaisua on pidetty oikeusmurhana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa