Oliver Kapanen paljasti, miksi hän osuu MM-kisoissa juuri Oliwer Kasken syötöistä – ”Onhan se helpompaa”
PRAHA. Oliver Kapanen on paukuttanut MM-kisoissa jo viisi maalia kolmeen ensimmäiseen peliin.
Tarkalleen ottaen Kapanen on tehnyt maalinsa kahdessa ottelussa. Tshekkiä vastaan koko Leijonalauma jäi tehoitta, mutta Iso-Britanniaa vastaan Kapanen iski hattutempun ja Norjaa vastaan kaksi lisää.
Tshekki-pelin jälkeen valmennusjohto pudotti Kapasen ylivoimaltakin yhden pelin ajaksi pois, mutta maaleja on silti tullut enemmän kuin kellään muulla MM-kisoissa.
– Varmaan sellainen pieni herätyskello siellä soi, että nyt lähdettiin sieltä [ylivoimalta] pois, niin yritetään tehdä maaleja viidellä viittä vastaan ja sitä kautta takaisin ylivoimalle. Päästiin takaisin ja tehtiin yksi maali siitä. Ehkä se oli sellainen pieni herätyskello, Kapanen sanoi Norja-ottelun jälkeen.
Kapanen on tehnyt runsaasti maaleja nimenomaan maalin edestä ja ohjaamalla toimituskiekkoja. 20-vuotias KalPan kasvatti avasi, miksi juuri Oliwer Kasken toimituskiekkoihin on mahdollista tehdä laadukas ohjaus. Kaski on syöttänyt Kapasen maaleista kaksi.
– Niitä on kyllä kiva ohjata. Kaski vetää sellaisia painavia laakakiekkoja, joihin on helppo osua. Ne ovat vielä koviakin, niin maalivahti ei ehdi reagoida ohjauksiin.
– Onhan se helpompi osua kovaan, joka tulee samaa linjaa koko ajan eikä ole sellainen kaaliperhonen, joka vaihtelee suuntaa ja pyörii vähän. On se helpompi laakaan ja kovaan ohjata kuin pehmoisempaan.
– Kaskella on tosi hyvä veto. Se on varmaan yksi syy siihen, minkä takia niitä ohjataan.
Suomen ketjuista kakkonen on toiminut toistaiseksi kenties parhaiten. Kapasen lisäksi Ahti Oksanen (0+4) ja Jesse Puljujärvi (1+2) ovat päässeet mukavasti tehoille.
– Siinä on kaksi isoa laituria, jotka vääntävät ja kääntävät kulmissa, niin saa paljon irtokiekkoja. Sitä kautta saadaan viivavetojakin ja viivapelejä, niin aukeaa paikkoja. Se on tällä hetkellä toiminut meillä hyvin, pidetään siitä kiinni, Kapanen sanoi laitureistaan.
Entä miltä se tuntuu, että johtaa MM-kisojen maalipörssiä ja takana on muun muassa Kanadan supertähti Connor Bedard?
– Kuulen asiasta ensimmäistä kertaa nyt. En tiennyt, montako maalia siellä [Bedardilla] oli. Tuntuu hyvältä.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- Eemil Erholtzin MM-kisat ohi – tässä korvaaja
- ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: suurseuran GM sekoitti täyskaimat keskenään: ”Olisiko pitänyt viedä pila loppuun asti”
- Latvian valmennus: Leijonat on suurin mestarisuosikki!
- Jesse Puljujärvi joutui sikailun uhriksi MM-kisoissa – tällaisen vamman hän sai
- Leijonille karu takaisku! Taas yhden pelaajan kisat ohi
- Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
- Leijonat murskasi Latvian: nelosketju ilmiliekeissä – yksi mies jätti pelin kesken
- Konsta Helenius Leijonien kuumasta kysymyksestä: ”Kyllähän se mulle kävisi”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!