Ilves ryöstöretkellä Liigan hopeajoukkueessa: haaviin Leijonat-puolustaja!
Tampereen Ilves vahvistaa puolustustaan Pelicansin kahdesti SM-hopealle johdattaneella Toni Utusella.
24-vuotias Utunen on lukeutunut Pelicansin tärkeimpiin pelaajiin viime kausina. Päättyneellä kaudella Hermeksen kasvatti teki 56 runkosarjaottelussa tehopisteet 5+15=20 ja pudotuspeleissä 17 ottelussa tehot 3+1=4.
Pelicansin varakapteeni nousi tällä kaudella myös Suomen A-maajoukkueeseen ja pelasi ensimmäiset ottelunsa Leijonissa helmikuussa Ruotsin Euro Hockey Tour -turnauksessa.
180-senttinen ja 78-kiloinen puolustaja on pelannut Liigassa yli 300 ottelua Tapparan ja Pelicansin riveissä. Yhteensä hän on kirjannut tehopisteet 15+43=58.
– Toni Utunen on ikäisekseen erittäin kokenut puolustaja, joka on kuulunut nuorten maajoukkueissa ja Pelicansissa joukkueiden kapteenistoihin. Hän löi tällä kaudella jo itsensä läpi Leijonien ryhmään Euro Hockey Tourille ja tulee kehittymään vielä useiden vuosien ajan. Toni on erinomainen joukkuepelaaja ja vahva kamppailija suhteessa kokoonsa. Hänen vahvuutensa ovat puolustus- ja yleispelaamisessa, ja hän pystyy suorittamaan korkealla tasolla ottelusta toiseen, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kommentoi tiedotteessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Mikko Rantaseen vaihdettu hyökkääjä löi rahoiksi NHL:ssä
- Jussi Ahokas MTV:lle: Iso paljastus NHL:n suhteen – ”Varmasti seuraava steppi”
- Jarmo Kekäläinen rysäytti taas – hyökkääjäjärkäleelle jättisopimus
- Huhumylly kiihtyy – Patrik Laine ykkösylivoimaan NHL:n megatähden kanssa?
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä