TPS:stä KHL:ään siirtynyt hyökkääjä sai tylyt lähtöpassit Venäjällä
TPS:ää kaudella 2022-23 edustanut kanadalaishyökkääjä Scott Kosmachuk ei jatka KHL-seura Lada Togliattin riveissä.
30-vuotias Kosmachuk oli kuluneella kaudella iso pettymys Ladan paidassa. Hän teki 41 ottelussa vain yhdeksän maalia ja 24 tehopistettä. Pudotuspeleissä mies kirjasi viidessä ottelussa pisteet 1+2=3.
Ladan kausi päättyi tällä viikolla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tappioon Avangard Omskia vastaan. Seuran päävalmentaja Rafik Jakubov vahvisti perjantaina, ettei ulkomaalaisvahvistuksille Kosmachukille ja Mislav Rosandicille tarjota jatkosopimusta.
– Sanotaan nyt näin, että odotimme enemmän heiltä. Kosmachuk teki paljon enemmän ennen uutta vuotta. Hän oli silloin meidän johtava pelaajamme ja parhaita pistemiehiämme. Mielestämme ulkomaalaispelaajien täytyy silti antaa enemmän, Jakubov sanoo Ladan tiedotteessa.
Kosmachuk siirtyi kesällä 2022 TPS:ään pelattuaan sitä ennen kahden kauden ajan Itävallassa Villacher SV:n joukkueessa.
TPS:n paidassa Kosmachuk pelasi 29 ottelua tehden yhdeksän maalia ja 17 tehopistettä. Kovana maalintekijänä tunnetun kanadalaisen ottelumäärä jäi vähäiseksi loukkaantumisten takia.
Kosmachuk on pelannut urallaan AHL:ssä yli 300 ottelua sekä NHL:ssä kahdeksan ottelua Winnipeg Jetsin paidassa. Hän vietti myös yhden kauden Saksan DEL-liigassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!