Pitkän linjan kiekkomies saapuu vahvistamaan Kiekko-Espoota Liiga-projektin käynnistämisessä
Ensi kaudeksi Liigaan nouseva Kiekko-Espoo on vahvistanut urheilutoimen osastoaan.
Pitkän linjan kiekkomies Jukka Holtari, 62, saapuu Kiekko-Espoon urheilutoimen neuvonantajaksi (senior advisor). Hän käynnistää Kiekko-Espoon Liiga-projektia yhdessä urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovitsin kanssa elokuuhun asti voimassa olevalla sopimuksella.
– Minulla on iso kunnioitus ja arvostus Holea ja hänen työtään Suomi-kiekon eteen. Joukkueen rakennuksessa haluamme saada pyörät pyörimään heti ja Holen mukaan tulo palvelee sitä erinomaisesti, Hirschovits kommentoi Kiekko-Espoon tiedotteessa.
– Espoolainen jääkiekko on tarjonnut minulle työtä ja kehittymismahdollisuuksia urani eri vaiheissa. Olen saanut olla osana kehittyvää Kiekko-Espoota aiemminkin ja ylpeydellä liityn nyt mukaan vahvistamaan Kiekko-Espoota kohti liigakaukaloita, summaa Holtari.
Holtari on työskennellyt vuosikymmenten ajan jääkiekon parissa. Hän on tehnyt töitä 1990- ja 2000-luvuilla Kiekko-Espoossa ja Bluesissa yhteensä kymmenen vuoden ajan. Holtari on toiminut myös muun muassa JYPin ja Jukurien urheilujohtajana sekä useiden NHL-seurojen kykyjenetsijänä. Viimeisen kahden kauden ajan hän on toiminut SHL:ssä Timrå IK:n kykyjenetsijänä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran
