Yle Urheilu: JYPin päävalmentaja kommentoi seuraan kohdistuvaa mediasirkusta: ”Olemme kääntäneet sen voimavaraksi”
On kulunut noin kuukausi siitä, kun JYP antoi kenkää päävalmentaja Jukka Rautakorvelle sekä apuvalmentaja Ville Niemiselle. Viimeinen kuukausi JYPissä onkin ollut sanalla sanoen myrskyisä.
JYP on pelannut uuden päävalmentajansa Mikko Heiskasen alaisuudessa 12 ottelua, joista se on voittanut kaksi ja hävinnyt kymmenen. Heiskasen aikakausi joukkueen vastuuvalmentajana alkoi yhdeksän ottelun tappioputkella, jonka jälkeen se voitti viime viikolla kaksi ottelua, kunnes hävisi edellisen ottelunsa.
Heiskanen uskookin, että pahin myllerrys joukkueessa ja sen ympärillä on jo ohi.
– Itse koen, että tästä nyt on selvitty, Heiskanen kommentoi Yle Urheilulle.
Valmentajapotkujen jälkeen JYPissä on puhuttanut tuloskunnon romahtamisen lisäksi esimerkiksi viestinnän taso, Heiskasen suorat puheet JYPin kärkipelaajista, Sami Nikun penkitys, kokoonpanon ulkopuolelle jättäminen ja sen myötä sopimuksen purku ja puolustajan siirto Ilvekseen.
Vaikka Heiskasen aika JYPin päävalmentajana on ollut rajujen käänteiden täyttämä, hän haluaa uskoa että mediamylläkkä vaikuttaa myös positiivisesti joukkueeseen.
– Me olemme kääntäneet sen pukukopissa voimavaraksi. Semmonen asenne, että me versus everybody, Heiskanen lataa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura