IL: Petri Kontiola puhuu alkoholismistaan – petti Ilveksen luottamuksen: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti”
Nykyisin Tapparan riveissä kiekkoileva Petri Kontiola on avautunut viime kauden ongelmistaan Iltalehdelle.
39-vuotias hyökkääjä myöntää olevansa alkoholista, mutta kesällä käydyn Minnesota-hoidon jälkeen hän on elänyt täysin päihteetöntä elämää.
Vaikka elämä hymyileekin tänä päivänä, niin viime kaudella kaikki asiat eivät menneet putkeen. Kontiola kertoi lokakuussa Aamulehdelle, että hän on Ilvekselle anteeksipyynnön velkaa. Nyt hyökkääjä kertoi tarkemmin, että mitä hän oikein tarkoitti.
– Petin mun joukkuekavereiden ja fanien luottamuksen. Olisin halunnut sen hyvittää. Tuntui pitkän aikaa, että olisi sinne takaisin annettavaa. Tämä ei aina mene niin kuin haluaa ja nyt ollaan täällä Tapparassa, hyökkääjä kommentoi Iltalehdelle.
Kontiola lähti viime kaudella hävityn välieräsarjan jälkeen Leville, vaikka kausi oli vielä kesken. Myöhemmin Ilves kukisti pronssiottelussa HIFK:n, vaikka valmistautuminen ei ollut kaikilla paras mahdollinen.
– Mua ei kiinnostanut enää se loppu. Olin johtava pelaaja ja otin muita mukaan, niin voisi miettiä, millaista esimerkkiä antaa. Kaduttaa ihan helvetisti. Se on tehty ja ei voi mitään, Kontiola harmittelee.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomesta ja Ruotsista murskakritiikkiä MM-kisoille: ”Se on kylmä fakta”
- Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
- Leijonissa piilee tuleva NHL-tähti – Ville Nieminen täräytti: ”30 maalia ja 70 pistettä”
- Jokerit hurjastelee siirtomarkkinoilla – entinen Liigan supertähti tähtäimessä!
- Huippukauden pelannut Eero Teräväinen: ensi kauden seura selvillä
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten