NHL-pomo vihjaa: yli 10 vuotta sitten kaatunut NHL-seura voi tehdä paluun

NHL:ään on viime aikoina virrannut paljon uutta verta. Kiekkoliiga on laajentunut Vegasiin ja Seattliin. Lisää kaupunkeja saattaa olla luvassa.
NHL:n varakomissaari Bill Daly kommentoi ESPN:n haastattelussa, että NHL voisi potentiaalisesti palata Atlantaan kolmannen kerran. Tällä kertaa joukkueella voisi olla paremmat mahdollisuudet selvitä kaupungissa, kun kaupungin väestössä on tapahtunut muutoksia ja alueelle on muuttanut suuria yrityksiä.
Viimeksi kaupungissa pelasi Atlanta Trashers, jossa pelasivat muun muassa Dany Heatley, Marian Hossa, Ilja Kovaltshuk ja Kari Lehtonen. Joukkueen urheilullinen ja taloudellinen menestys oli kuitenkin vaatimatonta. Niinpä vuonna 2011 seura siirtyi Winnipegiin ja muuttui Jetsiksi..
Joukkuemäärän kasvattaminen ei kuitenkaan ole NHL:lle ykkösprioriteetti juuri nyt, vaikka uusia mahdollisuuksia seurataankin mielenkiinnolla.
– On olemassa potentiaalisia markkinoita, jotka soveltuisivat hyvin NHL-kiekolle, joten linjamme on pitää ovea auki. Jos jollain on mielenkiintoa ja suunnitelma, hän voi tulla tapaamaan meitä ja arvioimme asiaa. Jos omistajamme kiinnostuvat, voimme lähteä toteuttamaan sitä. Juuri nyt mikään ei ole päässyt sille tasolle, mutta asia voi muuttua, Daly kommentoi.
- NHL-asiantuntijoiden listaus sai Kimmo Timosen suivaantumaan: ”Katsommeko samaa peliä?”
- Pelicans täräytti uuden sopimusuutisen – kiinnitti viime kaudella tehoilleen hyökkääjän
- Hämeen Sanomat: Antti Pennasesta on tulossa Leijonien uusi päävalmentaja
- Toimittaja: Ilveksestä potkut saanut Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Kaleva: Saku Mäenalanen paljasti: tästä syystä hän ei päässyt Coloradon NHL-leirille: ”Ihmetytti”
- Juuso Ikonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- KooKoolle hyviä uutisia! Saa kanadalaisvahvistuksen pelaavaan kokoonpanoon
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Liiga-seuran huutokauppa meni mönkään – pyytää nyt faneiltaan anteeksi: ”Lauantaina ei sujunut”
- Lähde: NHL-seurat neuvottelevat vaihtokaupasta – Stanley Cupin voittanut miljoonamies keskipisteenä!
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Kovia nimiä siirtomarkkinoille! NHL-pomo paljastaa: Kaksi tähtihyökkääjää kaupan