IIHF rankaisi Venäjän armeijan KHL-seuraa – härskillä tempulla kova seuraus

Philadelphia Flyers teki vuoden 2022 kesänä kahden kauden mittaisen sopimuksen Venäjän maajoukkuemaalivahti Ivan Fedotovin kanssa. Sopimuksen vuosipalkka oli 1,1 miljoonaa dollaria.
Fedotov ei kuitenkaan pystynyt siirtymään Pohjois-Amerikkaan. Hänet pidätettiin Venäjällä asepalveluksen välttelystä ja kuljetettiin Jäämerelle vuodeksi armeijan leipiin.
Heinäkuussa Venäjän armeijan seura Moskovan TsSKA kertoi tehneensä Fedotovin kanssa uuden sopimuksen, vaikka sopimusta Flyersin kanssa on vielä vuosi jäljellä. IIHF on määrännyt tästä sopimusrikkomuksesta rangaistukset sekä Fedotoville että TsSKAlle.
Fedotov on pannassa syyskuun alusta joulukuun loppuun saakka. TsSKA ei puolestaan saa vuoteen tehdä sopimuksia ulkomaalaisten pelaajien kanssa, mikä varmasti haittaa KHL-suurseuran toimintaa.
Asepalvelus Jäämeren karuissa olosuhteissa oli Fedotoville kaikkea muuta kuin helppoa.
– Miltäkö minusta on tuntunut kuluneen vuoden aikana? Mitä voi tuntea jääkiekkoa pelaava mies, joka joutuikin marssimaan? Ei yhtään mitään. Laskin päiviä yksi kerrallaan – ilman tunteita. Odotin ja toivoin, että se loppuu enemmin tai myöhemmin. Sieltä voi joko lähteä pää pystyssä tai romahtaa sinne, Fedotov sanoi Championatille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!