Tiesitkö? Vielä neljä suomalaista tai suomalaistaustaista taistelee MM-mitaleista – mukana todellinen kisalegenda
Lauantai käynnisti jääkiekon Tampereen ja Riikan MM-kisojen mitalipelivaiheen. Vaikka puolivälierissä Kanadaa vastaan pudonnut Leijonat ei ole enää mukana, kamppailee MM-kisoissa muutama suomalainen menestyksestä.
Mukana on kaikkiaan neljä suomalaista tai suomalaistaustaista.
Kisalegenda Petteri Nummelin toimii Latvian apuvalmentajana. Peräti 15 MM-kisat pelannut maailmanmestari toimii pestissään ensimmäistä kautta. Toki aiemmin hän on toiminut kakkosluotsina Norjan ja Sveitsin sarjoissa.
Turnauksen toinen jäljellä oleva suomalainen apuvalmentaja on Saksan Pekka Kangasalusta. Nummelinia viisi vuotta nuorempi 45-vuotias suomalainen on toiminut aiemmin muun muassa seurajoukkueissa päävalmentajana, mutta ulkomaisen maajoukkueen apuvalmentajan pesti on hänelle uusi.
Yhdysvaltain joukkueen hierojana toimii ässätaustainen 35-vuotias Jari Jääskeläinen. Hän on toiminut aiemmin Ilveksen junnuissa valmennuksessa ja USA:n juniorimaajoukkueessa niin ikään hierojana.
Kangasalustan tiimissä pelaa suomea mainiosti puhuva Samuel Soramies. Hän on syntynyt ja varttunut Saksassa, mutta esimerkiksi pelaajan isä on muun muassa radioselostajana toiminut suomalainen Antti Soramies. Pojan saldo MM-kisoissa oli ennen välieriä 1+1=2.
Lauantain välieräparit ovat Kanada-Latvia ja USA-Saksa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta