Sveitsi sai vielä yhden lisävahvistuksen NHL:stä – Devils-vahti ei pääse turnaukseen ja yhden hyökkääjän kisat ovat ohi
Juuri hiljattain Kevin Fialalla ja Nico Hischierillä vahvistunut Sveitsi on saanut MM-kisoihin vielä yhden vahvistuksen NHL:stä. New Jersey Devilsin puolustaja Jonas Siegenthaler saapuu vahvistamaan Sveitsin joukkuetta.
26-vuotias Siegenthaler pelasi menneellä kaudella 80 runkosarjaottelua tehopistein 4+17=21 sekä 11 pudotuspeliä pistein 1+2. Aiemmalla urallaan hän on pelannut kaksi kertaa MM-kisoissa.
Devilsin maalivahti Akira Schmid ei sen sijaan osallistu kevään MM-kisoihin. Hän ei saanut Devilsiltä lupaa osallistua turnaukseen loukkaantumisen vuoksi.
Lisäksi Sveitsin joukkueessa mukana ollut hyökkääjä Calvin Thürkauf loukkaantui sunnuntain ottelussa Norjaa vastaan, minkä vuoksi hänen turnauksensa on ohi. Thürkauf ehti pelaamaan kisoissa kaksi peliä pistein 1+1.
Thürkaufin loukkaantumisen myötä Sveitsi on leimannut Damien Riatin kisapassin.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”