Päättikö pettymys Kari Jalosen tarinan maajoukkueen peräsimessä? ”En halua spekuloida asialla”

TAMPERE. Tshekin miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kisaturnaus päättyi torstaina pettymykseen puolivälierissä. USA oli parempi Tampereella maalein 3-0 lunastaen mitalipelipaikan. Tshekki ei siis puolusta viime vuoden pronssiaan.
Mikä on Kari Jalosen, ulkomaalaisen päävalmentajan tilanne jatkon suhteen Tshekin peräsimessä?
– En halua spekuloida asialla. Se ei ole minun työni. Kaikilla on paineita, ja niiden kanssa on elettävä, Jalonen kommentoi pelin jälkeen.
Tshekki sijoittui alkulohkossa vasta neljänneksi, ja ensimmäisenä karsiutuneen Slovakian se pudotti vaivaisesti kahden pisteen erolla. Voittoja kertyi neljä, lisäksi tilille kertyi yksi jatkoaikatappiopiste.
– Viimeiset kolme ottelua Sveitsiä, Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan toistivat samaa kaavaa. Meillä oli ongelmia hyökkäyspäässä. Kaksi maalia Sveitsiä vastaan, yksi Kanadaa vastaan ja nolla Yhdysvaltoja vastaan. Emme jostain syystä löytäneet lääkkeitä.
Tshekki teki turnauksessa 22 maalia, ja näistä peräti kahdeksan lähti Dominik Kubalikin lavasta. Omat ja yhdysvaltalaispelaajat saivat kuitenkin kehut.
– Olen ylpeä pelaajistamme. Tässä oli lähes kymmenen pelaajaa, jotka olivat mukana MM-leirityksessä alusta lähtien. Olen kuitenkin pettynyt tulokseen ja asioita täytyy nyt analysoida. Kunnioitan Yhdysvaltoja. Heillä on hyvä joukkue.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan seura vaihtuu – antoi vihjeen tulevasta osoitteesta!
- NHL:ssä leivottiin yllättävä vaihtokauppa – Edmonton Oilers vahvisti rivejään!
- KHL-sopimus julki: Entinen Liiga-tähti siirtyy Venäjälle
- TPS kävi ryöstöretkellä Tapparan mestarijoukkueessa – haaviin leijonapakki!
- IS: Jokerien uusi toimitusjohtaja selvisi – seuralegenda hyppää isoon pestiin!
- Euroopan huippujoukkueessa dopingskandaali
- IL: Jesse Puljujärven agentilta paljastus ensi kaudesta – nämä vaihtoehdot pöydällä!
- Jesperi Kotkaniemi ruotii suomalaisia NHL-pelikavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- Toimiko Ruotsin MM-joukkue laittomasti Suomessa? IL: Nyt puhuu viranomainen
- Ismo Lehkosen kolme nostoa: Näillä osa-alueilla Leijonat floppasi viime vuoden mestarijoukkueisiin verrattuna
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- TPS:stä ja Ilveksestä tuttu suomalaisjärkäle vapaille markkinoille – takana pisterikas kausi!
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehty rikosilmoitus Suomessa!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen vetämässä todellisen ässän hihastaan – jymyhankinta vireillä!
- Komea ura jatkuu! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden työpaikka
- Hurjat tulot! IS: Noora Räty tienaa naisten sarjassa enemmän kuin AHL-pelaajat
- The Athletic: Suomalainen NHL-järkäle vaihtaa joukkuetta – ”Hakee palkankorotusta”
- Tähtihyökkääjä Ville Leskisen seura vaihtuu – ura jatkuu Liigassa!