Onko tässä joukkueessa jopa mestariainesta? MM-kisamaan tilastoissa hämmästyttävä yksityiskohta
Sveitsi on aloittanut Tampereella ja Riikassa pelattavat jääkiekon MM-kisat vakuuttavalla tavalla. Käkikellomaa on pelannut kolme ottelua, voittanut ne kaikki varsinaisella peliajalla – ja takonut huiman maalieron.
Kun Slovenia kaatui 7-0, Norja 3-0 ja Kazakstan 5-0, on Sveitsin maaliero kolmen pelatun ottelun jälkeen 15-0. Toiseksi vähiten turnauksessa maaleja on päästänyt Ruotsi – vain yhden kolmessa ottelussa.
Toki on huomioitava se, että Sveitsin kovimmat koitokset ovat vasta edessä. Maa kohtaa alkulohkossa vielä Slovakian, Kanadan, Tshekin ja toisen kisaisäntä Latvian.
Tilastoharvinaisuus
Viime vuoden turnauksessa Suomi dominoi kyseistä tilastoa, kun seitsemässä alkulohkopelissä omiin meni vain viisi maalia. Vuonna 2016 Leijonat päästi kuusi takaiskua alkulohkossa ja vuotta aiemmin yhdeksän osumaa.
Muista maista Venäjä piti vuonna 2014 ja 2012 päästetyt alkulohkomaalit yksinumeroisessa (7 ja 8), mutta muita alle kymmenen päästetyn alkulohkomaalin kertoja ei nykymuotoisessa turnauksessa ole.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liiga-seura palkkasi uudeksi pomokseen Superpesiksen toimitusjohtajan
- Sami Päivärinta ehti heittää jo vapaalle, kun Leijonista tuli yllätyssoitto
- Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa
- Jokerit rysäytti: Haaviin tuore SHL-mestari – ”Hyvällä tavalla ilkeä”
- KooKoo-taituri jatkaa uraansa Liigan hopeajoukkueessa
- MTV: Leijonille on tulossa uusi maalibiisi
- Carolina jäi Montrealin jyrän alle – päävalmentajalta haukut tähdelleen: ”En ole nähnyt ikinä”
- Leijoniin uusi pelaaja – tämä mies korvaa Eemil Erholtzin
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat