NHL:ssä pelanneelta Liigan ex-supertähdeltä iso ilmoitus MM-kisoissa – ura ohi!
Tanskan kaikkien aikojen jääkiekkoilijoihin lukeutuva Mikkel Bödker, 33, lopettaa peliuransa tähän kauteen.
NHL:ssä yli 700 ottelua tahkonnut hyökkääjä pelasi viimeisen ottelunsa Tampereella MM-kisoissa Suomea vastaan. Bödkerin harmiksi Tanska jäi merkityksettömässä A-lohkon viimeisessä ottelussa Leijonien jalkoihin rumin lukemin 1-7.
– Tämä oli viimeinen otteluni. Tämä tuntuu hyvältä. Olen tiennyt päätöksestäni jo pitkään ja tämä tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Minulla on tapahtunut uralla useita huikeita asioita, joita voin muistella. Odotan, että pääsen vaimoni, tyttäreni ja perheeni luokse nauttimaan olostani, HV71:stä päättyneellä kaudella edustanut Bödker kertoi Tanskan TV 2 Sport -kanavalla Suomi-ottelun jälkeen.
Bödker pelasi urallaan NHL:ssä yhteensä 709 ottelua (118+209=327) Arizona Coyotesin, San Jose Sharksin, Colorado Avalanchen sekä Ottawa Senatorsin riveissä. Bödker on Coyotesin vuoden 2008. ensimmäisen kierroksen 8. varaus.
Bödker on NHL:n kaikkien aikojen kolmanneksi eniten otteluita pelannut ja neljänneksi eniten pisteitä tehnyt tanskalaispelaaja.
Bödker nähtiin Liigassa työsulkukaudella 2012-13. Hän teki Lukon paidassa 29 ottelussa tehot 21+12=33.
Tanskan maajoukkueessa Bödker pelasi kahdeksat MM-kisat ja yhdet olympialaiset.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu