IS: Kokenut kiekkomies ylisti Leijonien kaksinkertaista Stanley Cup -voittajaa: ”Tehdään se oleellisin ja jätetään kaikki muu hömppä pois”
Pitkän linjan kiekkomies Jukka Holtari on tehnyt töitä jääkiekon parissa vuosikymmenten ajan. Hän on toiminut NHL-seurojen kykyjenetsijänä, Leijonien pelaajatarkkailijana sekä Liiga-seurojen, kuten Bluesin, JYPin ja Jukurien, palveluksissa erilaisissa tehtävissä. Kuluneella kaudella hän toimi SHL:ssä Timrå IK:n kykyjenetsijänä.
Holtari on seurannut kevään aikana myöskin tarkasti MM-kisoja. Kun häneltä kysyi, kuka Leijonien pelaaja on tehnyt häneen isoimman vaikutuksen, oli vastaus puolustaja Olli Määttä.
– Toivoisin, että olisin joskus omassa ammatissani yhtä eleettömän tehokas kuin Olli Määttä on jääkiekossa, Holtari sanoi Ilta-Sanomille.
Määttä edustaa NHL:ssä Detroit Red Wingsiä. Hän on Suomen joukkueen ainoa NHL-puolustaja.
– Hän ei tee mitään ylimääräistä. Hän on kuin pyytäisi ammattimiehen remontissa, että laitatko tapetit. Hänellä on välineet kunnossa. Tsiu, tsiu – ja tunnin päästä seinät on tapetoitu ja kaikki kohdillaan, Holtari sanailee.
NHL-urallaan Määttä on voittanut kaksi Stanley Cupia Pittsburgh Penguinsissa. Sen myötä myös Holtari näkee Määtän pelaamisessa paljon voittavia ominaisuuksia.
– Ammattimies tekee pelkistettyä, ei tee mitään ylimääräistä, mutta ei ole myöskään laiska. Tehdään se oleellisin ja jätetään kaikki muu hömppä pois. Hän sijoittuu, puolustaa, liukuu, hakee keskialueelta ja ottaa löysät pois. Hän voittaa irtokiekon, antaa helpon syötön ja peli jatkuu.
Määttä on pelannut kevään turnauksessa kuusi ottelua tehopistein 0+5. Hän toimii myös joukkueen varakapteenin roolissa. Määttä pelaa toista kertaa urallaan MM-kisoissa: viimeksi hänet nähtiin mukana keväällä 2021, jolloin Suomi voitti MM-hopeaa.
– Totta kai se on myös persoonakysymys. Ei hän koe tarvetta vetää siksakkia takaperin oman alueen poikki, että katsokaa minua! Hän on hyvä esimerkki, että ai niin, näin ammattimiehet toimivat, Holtari ylistää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran