Maailman vanhin seurajoukkueturnaus Spengler Cup järjestetään jälleen vuoden lopulla Sveitsin Davosissa. Perinteitä huokuva turnaus pelattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1923.

Tämän vuoden turnaukseen osallistuu suomalaisseuroista KalPa, joka oli turnauksessa mukana viimeksi vuonna 2018. Tuolloin KalPa nappasi myöskin turnausvoiton historian ensimmäisenä suomalaisjoukkueena. KalPa kutsuttiin mukaan myös vuoden 2021 turnaukseen, joka jouduttiin kuitenkin perumaan viime hetkillä koronarajoitusten takia.

– On koko seuralle kunnia-asia päästä edustamaan suomalaista seurakiekkoilua Spengler Cupiin. Se kertoo siitä, että viime kausi on mennyt hyvin. Turnaus tuo hienon lisämausteen tulevaan Liiga-kauteen, kun pääsemme tosissaan haastamaan eurooppalaisia huippujoukkueita, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoo seuran tiedotteessa.

KalPan ja turnausisäntä HC Davosin lisäksi turnaukseen osallistuvat toinen sveitsiläisjoukkue HC Ambri-Piotta, ruotsalaisseura Frölunda HC, tshekkiseura HC Dynamo Pardubice sekä Kanadan maajoukkue. Turnauksen lohkojako ja otteluohjelma julkistetaan myöhemmin.