Kasperi Kapanen saanut vahvan startin uudessa seurassa – luotsi kehui tämän esityksiä
Kasperi Kapanen siirtyi Pittsburgh Penguinsista St. Louis Bluesin riveihin siirtolistan kautta noin puolitoista viikkoa sitten. Kapanen on aloittanut uudessa joukkueessaan vakuuttavasti, nimittäin hän on iskenyt kaksi maalia kolmeen ensimmäiseen otteluunsa.
Bluesin päävalmentaja Craig Berube kehui Kapasen otteita NHL:n suomenkielisillä verkkosivuilla joukkueen viime pelin jälkeen, kun se kärsi 2-4-tappion Los Angeles Kingsille.
– Sitä mitä odotin. Fiksu pelaaja, jolla on paljon vauhtia. Hän pystyy tekemään hyviä ratkaisuja kiekolla, mutta hoitaa hommat myös puolustussuuntaan. Tähän mennessä hän on ollut meille hyvä lisä, Berube sanoi.
Kapanen viimeisteli Kingsiä vastaan läpiajosta alivoimamaalin.
– Tämän illan maali oli iso. Hän on päässyt pariin hyvään tilanteeseen. Toivottavasti osuma tuo itseluottamusta ja hän pystyy tekemään meille lisää maaleja, Berube jatkoi.
Kyseisen maalin Kapanen viimeisteli juuri hiljattain Kingsin riveihin siirtyneen Joonas Korpisalon selän taakse.
– Ratkaisu oli vakioni, eli ensin rystylle ja sitten takaisin kämmenpuolelle. Maalilla oli suomalainen, joten en ollut ihan varma, menisikö se sisään, mutta onneksi meni, Kapanen kertasi osumaansa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä